Rallin EM-kauden päätöskisa ajetaan tänä viikonloppuna Puolassa. Uusiseelantilaisella Paddonilla on sarjassa selvä johto ja hänelle riittää asvaltilla ajettavassa Silesia-rallissa kohtuullinen suoritus tittelinsä uusimiseen.
Paddon on saanut kilpailuun loistavan startin. Kun takana on neljä erikoiskoetta, Paddon on kisan kärjessä sekunnin erolla italialaiseen Andrea Mabelliniin. Paddonin mestaruuden ainoa uhkaaja, ranskalainen Mathieu Franceschi on vasta kuudentena lähes puolen minuutin päässä kärjestä.
Paddon on aloittanut kisan varman päälle, mutta siitä huolimatta hän kirjautti kaksi pohja-aikaa lauantaiaamupäivän lenkillä.
– En haaskaa koko vuoden kovaa työtä taistelemalla rallin voitosta. Ajamme vain varmistellen, Paddon kertoi aamupäivän lenkin jälkeen.
– Olosuhteet ovat kinkkiset, joten ajamisessa pitää olla hieman marginaalia, Hyundai-kuljettaja lisäsi.
Puolalainen Mikolaj Marczyk on kilpailussa kolmantena ennen maanmiestään Grzegorz Grzybiä. Simone Tempestini täydentää kärkiviisikon ennen Franceschia.
Lauantaina Puolan EM-osakilpailussa ajetaan vielä neljä erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
Puolan EM-rallin tilanne EK4/14 jälkeen:
Sija | Kuljettaja | Auto | Aika |
---|---|---|---|
1. | Hayden Paddon | Hyundai | 28.46,8 |
2. | Andrea Mabellini | Skoda | +1,0 |
3. | Mikolaj Marczyk | Skoda | +18,0 |
4. | Grzegorz Grzyb | Skoda | +19,3 |
5. | Simone Tempestini | Skoda | +19,6 |
6. | Mathieu Franceschi | Skoda | +26,9 |
7. | Lukasz Byskiniewicz | Skoda | +36,2 |
8. | Jaroslaw Szeja | Skoda | +38,5 |
8. | Zbigniew Gabrys | Skoda | +38,5 |
10. | Yoann Bonato | Citroen | +38,7 |