Koronapandemian takia rallit ovat olleet tauolla ja monella kuljettajalla on jo kova kaipuu takaisin ratin taakse.
Rallin MM-sarjasta tuttu irlantilaiskuski Craig Breen teki melkoisen matkan päästäkseen torstaina alkaneisiin rallitesteihin Pohjois-Italiaan. Breen matkusti kotikaupungistaan Irlannin Waterfordista Italiaan rekan kyydissä.
Kun muut yhteydet eivät koronarajoitusten takia onnistuneet, riensi apuun Breenin hyvä ystävä Patrick ”Paddy” Croke.
– Paddyn isällä on kuljetusalan yhtiö. Hän tekee säännöllisesti reissuja Irlannista Italiaan vieden sinne päin pihvilihaa ja tuoden juustoja, kasviksia ja muuta tavaraa. Kysyin Patilta (isä Croke), milloin on seuraava matka ja hän kertoi, että maanantaina. Se sopi minulle täydellisesti. Lähdin kotoa kuuden aikaan maanantai-iltana ja olin keskiviikkoiltana San Remossa, Breen selittää matkaansa Dirtfish-sivustolla.
Katso alta kooste viime MM-kauden ulosajoista. Juttu jatkuu videon jälkeen.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,334488″ ap mute ]
Croken perhe, joka omistaa ison Croke International -yhtiön tunnetaan kovina rallifaneina. Eipä siis ihme, että kyyti kotikylän rallisankarille löytyi helposti.
– Olihan se silmiä avaava matka näiden miesten elämään. Täytyy sanoa, että he tekevät rajusti töitä. Iso kiitos Paddylle ja Patille, että he junailivat tämän asian. Yritin montaa eri vaihtoehtoa, mutta se oli liian hankalaa, Breen kertoo.
– Toisaalta oli myös hienoa, kun ei ollut mitään lentokenttäruuhkia ja pystyi vain katsomaan, miten maisema vilisti silmien ohitse.
Breen aloitti intialaisen rengasvalmistaja MRF:n testit torstaiaamuna. Irlantilaisen on määrä ajaa valikoituja EM-ralleja Hyundai i20 R5:n ratissa rengastehtaan sponsoroimana. Koronapandemia on sotkenut kuitenkin myös EM-sarjan kuviot, mutta touhun on määrä käynnistyä ensi kuussa Rooman rallilla.
– Oli aika outoa olla taas autossa. Outoa, mutta erittäin upeaa. Testit ovat sujuneet hyvin. Olemme ajaneet kuivalla, mutta myös sadetta on luvassa. Pystymme kokeilemaan monia eri säätöjä Rooman kisaa ajatellen, Breen sanoo.
– Viime kuukaudet ovat olleet hyvin outoja. Enpä ole tällä tavalla ennen testeihin matkustanut, mutta on upeaa olla taas tositoimissa.