Leonin ympäristössä järjestetään maiden välinen Rally of Nations -kilpailu. Ralliin osallistuvilla mailla on kisassa kaksi autokuntaa, jotka keräävät tiimilleen pisteitä erikoiskoesijoitustensa perusteella.
Nykykuskien lisäksi kilpailussa nähdään huippu-uransa jo päättäneitä rallitähtiä. Kenties mielenkiintoisin nimi on Ranskan väreissä ajava Didier Auriol, joka voitti rallin maailmanmestaruuden vuonna 1994.
Auriol, 63, on vielä viime vuosinakin osallistunut yksittäisiin ralleihin. Viimeksi ranskalaislegenda nähtiin lähtöviivalla syyskuussa 2021, kun hän kilpaili Citroen DS3 WRC -autolla Rally del Ticino -kisassa Sveitsissä.
Ranskalla on kova tiimi Meksikossa, sillä Adrien Fourmaux kerää Auriolin kanssa pisteitä. Fourmaux edustaa rallin MM-sarjan pääluokassa M-Sport Fordia.
Harri Rovanperä pääsee mittaamaan vauhtiaan entistä kilpakumppaniaan Auriolia vastaan Meksikossa. Rovanperä ja Auriol olivat edellisen kerran samassa kilpailussa vuonna Rallylegend-tapahtumassa vuonna 2014. Tuolloin Auriol oli WRC-luokan ykkönen ja Rovanperä neljäs.
Kyseinen Rallylegend-kilpailu on viimeisin ralli, johon Harri Rovanperä, 55, on osallistunut kuljettajana. Rovanperä kävi maaliskuun alkupuolella ottamassa tuntumaa Volkswagen Polo R5 -autoon Keski-Suomessa, jotta hän olisi jollain tapaa valmistautunut Rally of Nations -kisaan.
– Totuuden nimissä oli pakko vähän päästä kokeilemaan ennen kuin lähtee ajamaan kilpaa vuosien jälkeen, että miltä se oikein tuntuu. R5-autolla kun en ole koskaan ajanut. Meksikossakin on Skoda tai Volkkari alla, Rovanperä kertoi Rallit.fille testinsä yhteydessä.
Rovanperä saa tiimitoverikseen Roope Korhosen, joka johtaa rallin SM-sarjan SM3-luokkaa kolmen osakilpailun jälkeen.
Suurin osa Rally of Nationsin osallistujista on julkistettu. Suurimpiin suosikkeihin Ranskan ohella kuuluvat Norja ja Espanja.
Mads Östberg ja Eyvind Brynildsen muodostavat Norjan kuljettajaparin. Nil Solans ja Pep Bassas ajavat puolestaan Espanjan väreissä.
Rally of Nations on järjestetty kerran aiemmin, vuonna 2009. Tuolloinkin lähtöviivalla nähtiin muuten sekä Auriol että Rovanperä. Rovanperä tosin joutui keskeyttämään kisan jo ennen ensimmäistä erikoiskoetta teknisen vian vuoksi.

Katso alta video Harri Rovanperän testistä, jonka hän ajoi maaliskuun alkupuolella Laukaassa.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2286,401187″ ap mute]