Fordin WRC-kuski teki valintansa – jatkaa ruotsalaiskartturin kanssa

Jonas Andersson
Jonas Andersson jatkaa Ford-kuski Gus Greensmithin rinnalla. Kuva: M-Sport Ford WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

M-Sport Fordin brittikuski Gus Greensmith on tehnyt valintansa ensi kauden kartanlukijan suhteen. 

Greensmith vahvistaa Dirtfishin sivuilla, että hän jatkaa kaudella 2022 ruotsalaisen Jonas Anderssonin kanssa. Kaksikko nähtiin ensi kertaa yhdessä Monzan MM-rallissa marraskuussa.

– Homma on sovittu ensi vuodeksi. Yllätyin, kuinka hyvin yhteistyömme sujui Monzassa, vaikka Jonas ei ollut lukenut nuottia englanniksi todella pitkään aikaan, Greensmith sanoo.

– Se oli meidän ainoa huolenaiheemme, sillä hänen luonteensa on hyvin samanlainen kuin Chrisillä (eläköitynyt ex-kartturi Patterson). Hänellä on jo paljon kokemusta MM-ralleista ja se henkinen vahvuus on myös tärkeää. Monzassa heti perjantaiaamuna tuntui, että nuotti tulee juuri niin hyvin kuin Chrisillä aiemmin.

Greensmith aloitti kautensa Elliott Edmonsonin kanssa, jonka Patterson korvasi maaliskuun Kroatian rallista lähtien.  Kokenut Patterson jäi kuitenkin eläkkeelle lokakuun Katalonian osakilpailun jälkeen.

– Sanoimme Jonaksen kanssa toisillemme Monzan jälkeen, että kisa oli nautinto ajaa yhdessä. Meillä oli hauskaa, mutta otimme tietenkin homman vakavasti. Aika nopeasti teimme päätöksen, että jatkamme ensi kaudella yhdessä, Greensmith selittää.

Andersson oli ensimmäistä kertaa mukana MM-sarjassa jo kaudella 2008 Per-Gunnar Anderssonin aisaparina. Vuosina 2011-15 ruotsalaiskartturi toimi nuotinlukijana Mads Östbergille M-Sportin ja Citroenin tiimeissä. Viime vuosina hänet on nähty MM-tasolla myös Pontus Tidemandin ja Ole Christian Veibyn kanssa.

Greensmithin sopimus täydeksi kaudeksi on vahvistettu M-Sportin toimesta. Ensi kaudella rallin MM-sarjassa ajetaan uusilla Rally1-autoilla. Brittitallin automalli on Ford Puma.

Katso alapuolelta Monzan MM-rallin parhaat palat.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,393476″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat