M-Sport Ford -talli otti kovat konstit käyttöön Äänekosken erikoiskokeella Suomen MM-rallissa.
Walesilaiskuljettaja Elfyn Evans hidasteli tarkoituksella pikataipaleen lopussa, jotta tallin ykköstähti Sebastien Ogier nousisi hänen edelleen tuloslistalla. Kokonaistilanteessa kuudenneksi noussut Ogier saa taktikoinnista hyötyä lauantaille, koska toisen kunnon ajopäivän lähtöjärjestys määräytyy Äänekosken pätkän jälkeisen tilanteen mukaan. Lauantaina WRC-kuskit starttaavat erikoiskokeille tuloslistan käännetyssä järjestyksessä.
Evans ei sanonut ääneen, että hänelle oli annettu tallimääräys, vaikka siitä olikin kyse.
– Minulla ei ollut kovinkaan hyvä pätkä, Evans totesi.
Toyotan Ott Tänak johtaa kisaa 4,3 sekunnin erolla Citroenin Mads Östbergiin. Toyotan Jari-Matti Latvala on kisassa kolmantena 21,9 sekunnin päässä kärjestä.
– Autoni ei ole kääntynyt tarpeeksi, mutta pienillä muutoksilla olen saanut sen kääntymään paremmin, Latvala sanoi Ylen Ralliradiolle.
Esapekka Lappi käy tiukkaa sekuntikamppailua Fordin Ogieria ja Evansia vastaan. Lappi on kahdeksantena, mutta eroa kuudentena majailevaan Ogieriin on vain 1,1 sekuntia.
– Olisin halunnut päästä Ogierin edelle tällä pätkällä. Mennään ohi viimeistään huomenna, Lappi sanoi.
Fordin Teemu Suninen putosi rallissa viidenneksi Hyundain Hayden Paddonin taakse. Hän on jäänyt 35,8 sekuntia kärjestä.
– Tänään meillä on ollut ihan hyvä vauhti ajoittain, mutta välillä on ollut hankaluuksia. Vauhti ei ihan näytä riittävän kärkeen, mutta yritetään parhaamme.
Perjantai-iltana ajetaan vielä lyhyt Harjun erikoiskoe.
Suomen MM-rallin tilanne EK10/23 jälkeen:
1. Ott Tänak Toyota 1.02.26,0 2. Mads Östberg Citroen +4,3 3. Jari-Matti Latvala Toyota +21,9 4. Hayden Paddon Hyundai +35,3 5. Teemu Suninen Ford +35,8 6. Sebastien Ogier Ford +59,1 7. Elfyn Evans Ford +59,4 8. Esapekka Lappi Toyota +1.00,2 9. Craig Breen Citroen +1.07,3 10. Thierry Neuville Hyundai +1.57,7