Malcolm Wilson. Kuva: @World/M-Sport

Ford-pomo hehkutti Ogieria – ”Hänen paras ralli tallissamme”

Tykkää uutisesta

M-Sport Fordin Sebastien Ogier on aloittanut mestaruuden puolustamisen mallikkaasti. Kolmesta kisasta vyöllä on jo kaksi voittoa.

Meksikon MM-rallissa viime viikonloppuna Ogier selätti hankalan lähtöpaikan ja nousi voittajaksi muiden sortuessa virheisiin. M-Sportin tallipomon Malcolm Wilsonin mukaan Meksikon kisa oli jopa ranskalaismestarin paras brittitallissa.

– Se miten Sebastien ja Julien (Ingrassia) naulasivat tämän rallin oli jotain poikkeuksellisen upeaa. Se oli uskomaton suoritus ihan alusta asti. Perjantaina he ajoivat hyvin lähtöpaikkaansa nähden ja lauantaina näimme ehkä Sebastienin parhaimmillaan, Wilson hehkuttaa.

– Minusta tämä oli hänen paras rallinsa sen jälkeen, kun hän on meidän tiimiin liittynyt. Hän nousi viidenneltä sijalta kärkeen yhden kisapäivän aikana.

Ogier liittyi M-Sportille viime kauden alussa ja voitti heti uransa viidennen mestaruuden. Wilson myöntää, että tallilla on pieniä paineita tarjota mestarille arvoisensa kalusto kisasta toiseen.

– Tottakai paineet ovat meillä tiimissä tällä hetkellä. Me tiedämme, että Seb ei ainakaan petä meitä, joten meidän on tehtävä 100-prosenttinen suoritus joka kisassa. Oli kuitenkin mahtavaa nähdä meidän kehitys. Viime vuonna emme näissä olosuhteissa voineet haastaa muita voitosta, mutta nyt tarina oli erilainen. Kova työ on palkittu, mutta me emme koskaan lopeta työntekoa, Wilson paaluttaa.

Keskustele uutisesta:
Aki Hietavala

aki.hietavala(a)rallit.fi
Toimituspäällikkö

Lue myös:

Suomalaisilta rallifaneilta huikea tempaus ennen MM-rallia Jämsäläislähtöisistä rallifaneista koostuva yhteisö Rallirinki toteuttaa ainutlaatuisen projektin tällä viikol...
Paineet sysätty Toyotan WRC-tiimille – Latvala: Toivottavasti kehityksemme riittää Jari-Matti Latvala ei starttaa henkseleitä paukutellen viikon kuluttua käynnistyvään Suomen MM-ralliin. Se on...
Jari-Matti Latvalan jatko rallin MM-sarjassa uhattuna – ”Kova halu jatkaa lajin parissa&... Toyotan konkarikuski Jari-Matti Latvalan kausi rallin MM-sarjassa on ollut todella vaisu. Takana on jo viisi p...
Tänak itseluottamus tapissa Suomen MM-ralliin – ”Teemme kaikkemme voiton eteen” Toyotan virolaiskuski Ott Tänak voitti näytöstyyliin viime viikonloppuna Otepään ja Tarton kaupunkien ympärist...
Huttunen taipui Pietariselle Rally Estoniassa – ”Olemme menossa säätöjen kanssa oikeaan ... Viikonloppuna Virossa ajettu kaksipäiväinen Rally Estonia oli Jari Huttuselle ja kartanlukija Antti Linnakedol...
Rally Estonia: Tänak johdossa, Pietarinen ja Huttunen R5-luokan ykköstähdet Rally Estonia starttasi perjantaina muhkealla 11 erikoiskokeen rypistyksellä. Kisaa johtaa isäntämaan WRC-täht...
Autosport: Sebastien Ogier ajaa syyskuussa DTM-sarjassa Rallin MM-sarjan viisinkertainen mestari Sebastien Ogier ajaa vielä tänä syksynä kilpaa rata-autoilun DTM-sarj...
Video: Suninen lennätti WRC-Fordia – paljasti kehityskohteensa Teemu Suninen aloitti perjantaina valmistautumisensa Suomen MM-ralliin, joka pärähtää käyntiin vajaan kahden v...
Aki Hietavala

Aki Hietavala

aki.hietavala(a)rallit.fi
Toimituspäällikkö

Tykkäykset