Vielä viime kaudella Munsteria kutsuttiin moneen otteeseen MM-sarjan heittopussiksi, mutta Monte Carlossa ja Ruotsissa mies kuitenkin väläytteli vauhtiaan. Vaikka pistepussi ei ole lihonut toivotulla tavalla, ovat kohentuneet pätkäajat tuoneet lisää luottamusta.
Monte Carlossa kisa päättyi ulosajoon päätöspäivänä, mutta sitä ennen Munster oli ehtinyt ajaa uransa ensimmäisen pohja-ajan MM-sarjassa. Ruotsissa lopputulos oli kahdeksas sija, mutta kiistatta lumi on edelleen varsin vieras elementti Munsterille.
MM-kausi jatkuu tällä viikolla Keniassa, jossa Munster on kisannut urallaan kahdesti, mutta joka kerta kilpailu on päättynyt keskeytykseen. Maltillisella ajolla Munsterilla voi kuitenkin olla sanansa sanottavanaan aina arvoituksellisessa kilpailussa.
– Odotan innolla Safari-rallia. Se on ehkä suosikkini koko kalenterissa, eikä vain sen takia, että siellä näkee asioita, joita ei muualla näe. Ei kyse ole vain villieläimistä, vaan erittäin haastavista olosuhteista, Munster kertoo.
– Jos sataa, niin voi sataa todella paljon. Tien pinta voi muuttua tosi paljon, joten ajolinja on otettava tarkasti keskeltä ruohoa. Se tuo paljon lisämaustetta ralliin.
Munster toivoo, että haastavasta kisasta huolimatta nyt tilille tulisi ajosuorituksiltaan puhdas ralli.
– Odotan innolla haastetta. Olemme mielestäni hyvin valmistautuneita, sillä ajoimme testit tiimin kotipaikalla Greystokessa. Haluan ajaa hyvän kisan ja toivon vahvaa tulosta.
Kenian Safari-ralli käynnistyy testierikoiskokeella keskiviikkona. Torstaina on vuorossa kaksi ensimmäistä pikataivalta. Yhteensä rallissa on luvassa 21 erikoiskoetta, joille mittaa kertyy noin 383 kilometriä.