Kansainvälinen autoliitto FIA teki maanantaina yllättävän ilmoituksen, kun kattojärjestö vahvisti ottavansa välittömästi rallicrossin MM-sarjan sekä EM-sarjan oikeudet haltuunsa.
Tieto on sinänsä yllättävä, sillä viime vuoden marraskuussa FIA ilmoitti avanneensa tarjouskilpailun MM-sarjan promoottorin tehtäviin. Tuossa vaiheessa ei ollut mitään vihiä siitä, että FIA:sta voisi tulla uusi promoottori.
Rallicrossin MM-sarja on ollut viime vuodet alamaissa, eikä se ole herättänyt suurta kiinnostusta tiimeissä. Viime vuonna vain kuusi kuljettajaa ajoi kauden kaikki kymmenen osakilpailua.
FIA:n puheenjohtaja Mohammed bin Sulayem kuitenkin näkee, että rallicrossin MM-sarjalla on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia.
– FIA ei panosta ainoastaan rallicrossiin, vaan koko moottoriurheilun tulevaisuuteen. Olemme täysin sitoutuneita viemään tätä lajia seuraavalle tasolle tavoittamalla uusia globaaleja yleisöjä sekä tarjoamalla kuljettajille, talleille, kaupallisille yhteistyökumppaneille ja ennen kaikkea faneille entistä kovempaa kilpailua, bin Sulayem sanoi.
– Kun minut valittiin tehtävääni, lupasin luoda vahvat säännöt ja vahvemman FIA:n, jotta moottoriurheilu voi menestyä kaikilla tasoilla. MM-sarjojemme tulevaisuuden turvaaminen on osa tätä sitoumusta, FIA-pomo lisäsi.
Rallicrossin MM- ja EM-sarjan kauden 2025 kalentereita hiotaan parhaillaan. Maailman moottoriurheiluneuvoston on määrä julkistaa kalenterit 14. maaliskuuta. FIA:n mukaan MM-sarjaan on tulossa seitsemän kisaviikonloppua ja EM-sarjaan kuusi.
FIA:n tavoitteena on, että jatkossa rallicrossin arvosarjoja näytetään entistä enemmän ilmaiskanavilla.
Alkavalla kaudella rallicrossin MM-sarjan pääluokassa voi jälleen kilpailla sekä polttomoottoriautoilla että täyssähköisillä kilpureilla, kuten viime vuonna. Tuolloin mestaruuden vei lajin supertähti, ruotsalainen Johan Kristoffersson, joka kilpaili Volkswagenin polttomoottorilla varustetulla autolla.