Esapekka Lappi tyrmää villit teoriat Saksan osakilpailun ympärillä – ”Onko se sitten enää MM-rallin arvoista?”

Esapekka Lappi
Esapekka Lappi. Kuva: M-Sport Ford
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kansainvälinen autoliitto FIA ilmoitti hiljattain viisi rallia kattavan ohjelman syksyksi MM-sarjaan. Homman on määrä käynnistyä Virosta syyskuun alussa.

Viron jälkeen WRC-autoja nähdään syyskuussa Turkissa, lokakuussa Saksassa sekä loka-marraskuun taitteessa Sardinian saarella. Kausi päättyy marraskuun lopussa Japanin ralliin.

Ilmoitetuista ralleista koronapandemian vuoksi Turkin ja Saksan osalta on riittänyt keskustelua. Esimerkiksi Saksassa yleisörajoitukset ovat voimassa massatapahtumien suhteen lokakuun loppuun saakka. Sosiaalisessa mediassa on huhuttu, että Saksan MM-rallin järjestäjät voisivat pitää kisan kokonaan ilman yleisöä legendaarisella Baumholderin sotilasalueella, jossa on normaalisti ajettu Saksan rallin pisimmät Panzerplatte-pätkät.

Katso alta Esapekka Lapin haastattelu tältä viikolta. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2354,344805″ ap mute]

 

M-Sport Fordin suomalaistähti Esapekka Lappi ei järin innostu tästä ideasta.

– Saksan rallin osalta on yleisörajoitukset lokakuun loppuun asti ja lokakuussa pitäisi kisa olla. Onhan se vähän ristiriitaista, Lappi ihmettelee Rallit.fille.

– Sitten jos ne meinaa jotain suljettua kisaa Baumholderille järjestää, mikä ilmeisesti on vaihtoehto, niin en tiedä, onko se sitten enää MM-rallin arvoinen.

Lue myös: Miksi MM-rallia ajetaan Virossa, eikä Suomessa? Suomalaiselta WRC-tähdeltä tyly kuitti

Vaikka Lapilla on jo polte takaisin WRC-auton rattiin yli neljän kuukauden ajotauon jälkeen, on pieksämäkeläisellä omat epäilynsä.

– En välttämättä usko, että kaikkia ralleja pystytään ajamaan. Toki toivon, että mahdollisimman monta, mutta haluan, että se on kaikille turvallista, Lappi sanoo.

– Toki on hienoa, että päästään taas aloittamaan. Toivottavasti se pysyy turvallisena kaikkien osapuolien kannalta, niin yleisön kuin ralliväenkin, että kisoja voidaan sitten oikeasti ajaa.

Lue myös: Myös ensi vuodesta luvassa tynkäkausi rallin MM-sarjassa – ”Tutkimme nyt tarkoin kaikki keinot”

Lue myös nämä