Esapekka Lappi tylynä itselleen: Ei vissiin pää kestä

Esapekka Lappi. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC.
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Esapekka Lappi oli kriittinen itselleen sunnuntaina päättyneen Korsikan MM-rallin jälkeen.

Lappi löysi hurjan vireen Toyota Yariksellaan lauantain erikoiskokeilla ja nousi neljänneksi taistelemaan palkintokorokepaikasta. Sunnuntain ensimmäisellä erikoiskokeella Lappi koki kuitenkin rengasrikon, joka pudotti hänet lopputuloksissa kuudenneksi.

– Näköjään tällä tavalla käy joka kisassa tänä vuonna, ei vissiin pää kestä. Aina tulee pieni virhe, vaikka kuinka takoo itseään ennen pätkää ja illalla tai yöllä, Lappi ruoski itseään Rallit.fille.

– Ihan helvetin pieni virhe tuli nytkin. Thierry Neuvillelle kävi ihan samalla tavalla samassa paikassa, mutta meillä meni rengas, Lappi jatkoi.

Lappi ajoi Korsikan asvalttirallissa enemmän pohja-aikoja kuin yksikään toinen kuljettaja.

– Neljällä pohja-ajalla pääsee monesti kolmen parhaan joukkoon. Kyllä tästä autosta vauhtia löytyy ja kuskeistakin, kun vaan kaikki on kunnossa. Sinällään tästä on hyvä jatkaa ja tulla tulevaisuudessakin tänne, kun tietää auton säädöt. Se on hienoa, että vauhti on kohdallaan, mutta tälle hommalle pitäisi saada kruunu eli päästä maaliin saakka ilman virheitä, Lappi sanoi.

Lappi päätti rallin Power Stage -erikoiskokeen voittoon, joka toi suomalaiselle viisi arvokasta lisäpistettä MM-sarjaan. Lapille Power Stage -voitto oli jo toinen tällä kaudella.

– Power Stageja on ajettu tällä kaudella neljä, joten olemme voittaneet puolet. Tietenkin pätkävoitto oli hyvä juttu, ja varmasti Sebastien Loeb ja Kris Meekekin yrittivät siellä. Saimme hyvät päänahat, Lappi kertoi.

Lue myös nämä

  • Uusimmat