Lappi jätti MM-sarjan taakseen vaikean kauden 2024 jälkeen ja suomalainen puhui moneen otteeseen siihen malliin, ettei häntä enää nähdä rallin korkeimmalla tasolla.
Sen sijaan Lappi ajoi kaudella 2025 täyden SM-sarjakauden ja vaikutti olevan todella tyytyväinen valintaansa. Hän sai viettää aikaa rakastamansa lajin parissa täysin omilla ehdoillaan.
Mutta sitten Lapin puhelin soi. Langan toisessa päässä oli Hyundain tallipäällikkö Cyril Abiteboul, joka kysyi Lapilta halukkuutta lähteä ajamaan valikoituja MM-ralleja tiimin riveissä kaudella 2026. Ja olennaista oli se, että tämäkin tapahtuisi Lapin omilla ehdoilla.
MM-sarjan kuvio saatiin rakennettua SM-sarjan ympärille, eikä päinvastoin. Näin Lapin oli lopulta paljon helpompi vastata kysymykseen myöntävästi. Lappi arvostaa paljon sitä, että Hyundai suostui tulemaan vastaan ja menemään hänen ehdoillaan.
– Se on hienoa ja varmasti joillain tapaa ihan poikkeuksellistakin, Lappi sanoo Rallit.fin haastattelussa.
Toisaalta Hyundain tilanne oli ikävä. Ott Tänak ilmoitti viime kauden jälkeen vetäytyvänsä lajista, eikä rallin MM-sarjan pääluokassa ajamaan pystyviä kuljettajia puissa kasva.

Hyundai on ottanut viime vuodet tukkaan Toyotalta rallin MM-sarjassa oikealta ja vasemmalta, joten kokemattomien kuljettajien käyttö ei tullut kysymykseen. Niinpä tallin kolmatta autoa ajavat tulevalla kaudella Lappi, Dani Sordo ja Hayden Paddon. Kokeneita rattimiehiä kaikki.
– Totta kai se pitää ottaa jonkinlaisena luottamuslauseena myös itseä kohtaan. Tai sitten se on vain epätoivoa heidän puoleltaan. Jompi kumpi, Lappi nauraa.
– Mutta koitan nyt kuitenkin ottaa sen itseluottamusta kohottavana asiana. Historiallinen setti tulee kyllä olemaan, kun ajetaan kahdella merkillä, Lappi sanoo.
Lappi kilpailee alkavallakin kaudella täyden SM-sarjan yhdessä kartanlukijansa Enni Mälkösen kanssa. Skodalla kilpaileva parivaljakko voitti kauden avanneen Mikkelin SM-rallin lauantaina. MM-sarjan puolella kaksikon kausi alkaa helmikuun puolivälissä Ruotsin MM-rallista.
















