Ferm, 44, ilmoitti uransa päättymisestä sunnuntaina päättyneen Chilen MM-rallin jälkeen. Fermin oli tarkoitus kertoa isosta uutisestaan Power Stage -erikoiskokeen maalissa, mutta suunnitelma muuttui hieman, koska Lappi ja Ferm joutuivat keskeyttämään Hyundaillaan ennen viimeistä erikoiskoetta.
Ferm on istunut Lapin rinnalla vuodesta 2010 lähtien. He nousivat yhdessä rallimaailman huipulle ja kilpailivat vakituisesti MM-sarjassa kaudesta 2015 lähtien.
Ferm saavutti Lapin kanssa kaksi MM-rallivoittoa. Suomalaisparin ensimmäinen voitto tuli vuonna 2017 Suomessa ja jälkimmäinen viime talvena Ruotsissa.
Lappi ja Ferm saavuttivat yhdessä rallin Suomen mestaruuden vuonna 2012. Kaudella 2014 he ajoivat EM-sarjan mestareiksi, ja kaksi vuotta myöhemmin tuli WRC2-luokan mestaruus.
Lappi ja Ferm kilpailivat WRC-luokassa vuodesta 2017 lähtien. Urallaan he ovat edustaneet Toyotan, Citroenin, M-Sport Fordin ja Hyundain WRC-talleja.
Fermillä on tänä vuonna vielä yksi kilpailu edessään, sillä hän osallistuu Heikki Kovalaisen kanssa Rallylegend-tapahtumaan lokakuussa. Kauden viimeisissä MM-ralleissa Keski-Euroopassa ja Japanissa Lappi ja Ferm eivät ole mukana.
Lapin tulevaisuudesta MM-sarjassa ei ole vielä tarkempaa tietoa. Hyundai pohtii parhaillaan, ottaako se kolmanteen autoonsa yhden vakituisen kuljettajan vai jatkaako se useamman kuljettajan taktiikalla.
Lappi on itse ilmoittanut, ettei hän ole halukas ajamaan enää täyttä kautta, mutta hän on kiinnostunut ajamaan osa-aikaisena kuljettajana noin puolet kauden kisoista.
Siitä ei ole vielä tietoa, kuka voisi olla Lapin uusi kartanlukija, mikäli suomalaiskuskin ura MM-sarjassa jatkuu.