Esapekka Lapilta uran parasta vauhtia, multimestarikin jäi taakse – ”Se oli kirsikka kakun päälle”

Esapekka Lappi johtaa Meksikon MM-rallia perjantain ajopäivän jälkeen.
Esapekka Lappi
Esapekka Lappi. Kuva: Austral/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hyundain suomalaiskuski oli tuimassa vireessä ajaen kahdeksalle pätkälle yhteensä viisi pohja-aikaa. Lappi ounasteli yltävänsä taisteluun palkintosijoista Meksikossa, mutta voittokamppailu tuli myös miehelle itselleen pienoisena yllätyksenä.

– Odotin kyllä, että olemme täällä nopeita. Nyt taistellaan kärkitilasta ja vielä (Sebastien) Ogieria vastaan. Se on kyllä kirsikka kakun päälle. Oli aikamoinen päivä, varmasti yksi urani parhaista, 5,3 sekunnilla ennen Toyota-kuski Ogieria johtava Lappi summasi Rallit.fille.

– Ei saa nyt kuitenkaan liikaa tuudittautua. Vasta yksi päivä on takana ja puolitoista edessä.

Lappi korosti, että riskit loistivat toistaiseksi poissaolollaan. Pieksämäkeläinen keskittyi pitämään autonsa puhtaalla ajolinjalla. Lauantaina Meksikon rallin kuusinkertainen voittaja Ogier pistänee kaiken likoon, sillä mies ei aja maailmanmestaruudesta, joten mitään menetettävää ei ole. Suomalaiskuski on silti luottavainen.

– Tuntuu, että perusvauhtini on nyt hyvällä tasolla. En toki koe, että hirveästi voisi enää puristaa. Tietyissä paikoissa on vielä varaa, mutta tänään iltapäivällä me sen jo teimme. Mitään ei kannata muuttaa huomiseksi.

Hyundain Rally1-auto istuu tällä hetkellä hyvin suomalaiskuskin käteen. Lauantain erikoiskokeille Lappi yrittää suunnata rennoin mielin, vaikka varmasti takaraivossa kuiskuttelee ajatus uran toisesta MM-osakilpailuvoitosta.

– Käydään syömässä ja mietitään säädöt huomiselle, tai no ei meidän mitään tarvitse muuttaa. Renkaat voisi tosin vaihtaa, sillä meillä on molemmat tunkin reiät rikki, enkä voinut iltapäivällä hirveästi niitä vaihdella. Nyt renkaat ovat aika loppu jo, Lappi naureskeli Léonin huoltoparkissa.

– Tärkeintä on katsoa, että kaikki on kunnossa. Jatketaan vain samalla tavalla.

Lauantaina Meksikossa ajetaan yhteensä yhdeksän erikoiskoetta. Näistä kuusi on niin sanottuja kunnon metsäpätkiä ja niiden päälle kaasutellaan kolme yleisöerikoiskoetta.

– Tosi kivoja pätkiä on huomenna. Ne ovat aika tuttuja aiemmilta vuosilta, joten nuotit pitäisi olla kunnossa. Ei pitäisi ehkä olla mitään pahempia miinoja luvassa, Lappi pohti.

Katso alapuolelta Esapekka Lapin haastattelu Meksikon MM-rallin perjantain iltahuollosta.

Lue myös nämä