Quantcast

Erikoinen suunnitelma Saksassa: MM-ralli ajetaan tynkäversiona sotilasalueella?

Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala vauhdissa Arena Panzerplatten erikoiskokeella Baumholderissa elokuussa 2019. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Lokakuulle suunniteltu Saksan MM-ralli saatetaan järjestää kokonaan Baumholderin sotilasalueella, uutisoi Motorsport News -lehti.

Saksan MM-rallin reitti on tavallisesti kulkenut Baumholderin lisäksi myös Moselin viinitarhoilla sekä Saarlandin maaseudulla. Brittiaviisin mukaan kilpailun järjestäjät joutunevat tällä kertaa rajoittamaan rallin Baumholderiin koronaviruksen vuoksi.

Lehden mukaan kilpailu aiotaan typistää vain kahden päivän mittaiseksi (17.-18.10.). Tavallisesti MM-ralleissa ajetaan kolme kunnon kilpailupäivää perjantaista sunnuntaihin ja reilut 300 erikoiskoekilometriä.

Saksan MM-rallin järjestäjät eivät ole vielä julkistaneet kilpailun reittiä ja ohjelmaa. Viralliseen MM-kalenteriin asvalttikilpailu on yhä merkattuna päivämäärille 15.-18. lokakuuta.

Baumholderin sotilasalue on kuulunut joka vuosi Saksan ralliin, kun kilpailulla on ollut MM-arvo. Alueen tiet tunnetaan kuluneista betonipinnoistaan, tien sivussa vaanivista kivisistä hinkelstein-tankkiesteistä ja lukuisista risteyskäännöksistä.

Panzerplatte
Baumholderin Panzerplatte-erikoiskokeilta löytyy suosittuja katselupaikkoja. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool

Baumholderin etuna on se, että järjestäjät voivat paremmin rajoittaa ja valvoa katsojien pääsyä sotilasalueelle. Saksassa yleisötapahtumiin on tiukat rajoitukset koronatilanteen vuoksi.

Rajoituksilla on myös negatiivisia vaikutuksia järjestäjäorganisaatiolle.

– Baumholderiin voidaan myydä rajallinen määrä lippuja, mutta myyntitulot putoavat merkittävästi viime vuosista. Tämä tuo huolen tapahtuman taloudellisesta elinkykyisyydestä, Motorsport News kirjoittaa saksalaisiin lähteisiinsä viitaten.

Rallin MM-sarja jatkuu syyskuun alussa, kun Viro järjestää historiansa ensimmäisen MM-rallin. Virossakin MM-osakilpailu ajetaan tavallisesta typistettynä versiona.

Katso alta, miten Toyota-kuljettajat ottivat viime vuonna kolmoisvoiton Saksan MM-rallissa:

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,277705″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat