Emil Lindholmille lapiohommia ja nollakisa tuliaisiksi Riihimäeltä – ”Nuottivirheet ratkaisivat rallin”

GRX-tiimin Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen eivät pystyneet kasvattamaan SM-pistepussiaan Riihimäellä.
Emil Lindholm
Emil Lindholm. Kuva: Merita Mäkinen / Meritapix
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Luokan kärjessä ja siten ensimmäisenä autona Riihimäellä reitille startanneen Lindholmin ja Hämäläisen kohtalona oli toimia lumisateessa aura-autona. Tehtävä ei ollut helppo, mutta kisajärjestäjä oli aurannut teitä, mikä hieman helpotti urakkaa.

Viiden ajetun erikoiskokeen jälkeen Lindholm ajoi vielä Teemu Asunmaan kanssa tasa-ajalla rallin kärjessä, mutta illan kolmanneksi viimeisellä ja viimeisellä EK:lla Lindholm pyörähti pöperölumessa ja putosi ulos SM-pisteiltä.

– Haastavaa oli. Päivässä oli hyviäkin hetkiä. Pystyimme roikkumaan tilanteesta huolimatta kärjen tuntumassa hyvin. Nuottivirheeni kahdella EK:lla ratkaisivat osaltamme tämän rallin. Meillä oli kahdesti väärä nuotti, jotka johtivat ulosajoon, Lindholm sanoo tiedotteessa.

– Ensimmäinen näistä tapahtui EK:lla 6. Tajusin nopeasti, että nuottini ei ollut sellainen, mitä edessä oleva mutka. Pyörähdimme penkkojen välissä, mutta pääsimme melko nopeasti jatkamaan matkaa, Lindholm jatkaa.

Ensimmäinen pyörähdys vei voittomahdollisuudet, mutta Lindholm oli silti kiinni kolmannessa sijassa ennen päätöserikoiskoetta.

– Rallin viimeisellä EK:lla oli jo muutama paikka, missä nuottini ei selkeästi ollut oikea. Yleensä en tee virheitä nuoteissani, mutta nyt näin tapahtui. Kun huomasin, että nyt pyörähdetään, niin käänsin autoni pellolle. Siellä oli sitten sen verran lunta, että jäimme pohjasta kiinni. Meidän piti lapioida automme pohja lumesta puhtaaksi, ennen kun pääsimme jatkamaan matkaa.

Tilanteeseen meni lähes 10 minuuttia ylimääräistä aikaa ja Lindholm putosi ulos SM1-luokan pistesijoilta kokonaiskilpailun sijalle 32.

– Nyt tuli nollakisa. Tiesimme, että ajo-olosuhteet olivat sen verran vaikeat, että jotain pisteitä pitäisi Riihimäeltä ajaa. Mutta nyt niitä ei tullut yhtään. Haastava päivä. Vauhdin suhteen olimme siellä, missä oletimmekin olevan. Oppia tuli mukaan vietäväksi, Lindholm summaa.

Ralli SM-sarjan talvikausi jatkuu sarjan kolmannella osakilpailulla 4.–5. maaliskuuta Kuopiossa. Sitä ennen Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen ajavat Toksport WRT:n Skodalla kauden toisessa MM-osakilpailussa Ruotsissa.

Lue myös nämä