GRX-tiimin Emil Lindholmin ja Mikael Korhosen vaiherikas Suomen MM-ralli päättyi rallin maaliin ja kahteen hyvään erikoiskoeaikaan.
Rallin viimeisenä kilpailupäivänä sunnuntaina Lindholm kellotti aamun kahdelle ensimmäiselle erikoiskokeelle WRC2-luokassa neljänneksi ja viidenneksi nopeimmat ajat, ja kun samat erikoiskokeet ajettiin päivällä uudelleen, Lindholm kellotti molemmille pätkille ryhmänsä toiseksi nopeimmat ajat.
– Ehjä päivä. Ei mitään ihmeellistä. Ajoimme päivän ensimmäisen lenkin varovasti, koska päivän molemmat erikoiskokeet, Laukaa ja Ruuhimäki, olivat uusia minulle. Tarkastimme, että nuottimme ovat paikoillaan.
– Toisella ajokerralla nostimme vauhtiamme, mutta edelleenkään emme ottaneet mitään riskejä. Kalle (Rovanperä) meni tänään todella kovaa, mutta hänellä oli hyvä syy siihen.
Lindholm toi GRX-tiimin Skodan maaliin, mutta ei sillä tavalla, kun hän olisi halunnut sen Jyväskylän Paviljongille tuoda.
– Rallin ensimmäisellä EK:lla perjantaina Moksissa tapahtunut ajovirhe vei vain liikaa aikaa. Kun siihen lisätään nämä meidän muut seikkailut, pari rengasrikkoa ja Päijälässä tapahtunut kaato, niin tilanne on tämä. Tulos (sija 11) ei sinänsä harmita. Se harmittaa, että jouduin lauantaina keskeyttämään ja en päässyt ajamaan päivän erikoiskokeilla, joista saatu kokemus olisi ollut tärkeätä.
– Ei näistä pidä lannistua. Saimme mukaamme paljon tietoa ja kokemusta. Näimme, että vauhtimme on hyvällä tasolla ja tiedämme myös sen, että osaamme ajaa rallia myös maaliin asti. Se suoritus ei valitettavasti osunut tähän kilpailuun, mutta tulevaisuudessa niin tulee tapahtumaan.
Seuraavaksi Lindholm ja Korhonen suuntaavat katseensa rallin SM-sarjan toiseksi viimeiseen osakilpailuun Enset SM-ralliin, joka kilpaillaan elo-syyskuun vaihteessa Sastamalassa.
– Sieltä kausi jatkuu jälleen uudella yrityksellä, Lindholm lupaa.