Emil Lindholm uudella Skodalla Viron MM-ralliin – asetti kovan tavoitteen kisaan

Emil Lindholm
Emil Lindholm. Kuva: Skoda Motorsport
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen starttaavat torstai-iltana käynnistyvään Viron MM-ralliin uudella Skoda Fabia Rally2 Evolla. Ralliin valmistava testipäivä on ajettu maanantaina Virossa ja kaikki on kunnossa tulevaan.

Toksport WRT:n Skodalla ajavat Lindholm ja Hämäläinen osallistuvat toista kertaa ajettavaan Viron MM-ralliin ensimmäistä kertaa. Kolme vuotta sitten Lindholm nähtiin Viron Tallinna-rallissa, jonka yleiskilpailussa suomalaiskuljettaja sijoittui kolmanneksi.

– Hyvä testi maanantaina ja kaikki hyvin. Testitie oli kovavauhtinen ja melko kovapintainen. Reitillä tulee eteen myös huomattavasti pehmeämpää hiekkatietä, ja niihin osuuksiin olemme myös varautuneet. Hyvä ja odottava fiilis, nuotituksesta tavoitettu Lindholm toteaa.

Lindholm starttaa viikonlopun MM-rallin täysin uudella autoyksilöllä.

– Tiimimme uusi kaikki autonsa tähän kisaan. Automme säätöjen kanssa mennään lähelle Suomessa käytettäviä säätöjä, vaikka Viron MM-rallin tiestö on Suomeen verrattuna erilainen. Reitti on tosi nopea, mutta tiet ovat enemmän hiekkapohjaisia. Kuuma kisa tulossa säänkin puolesta: 32 astetta näyttää mittari nyt, mutta viikonlopuksi on luvattu hieman viileämpää.

Lindholm sanoo, että erikoiskokeiden kovavauhtiset ylitykset ovat haastavia ajaa, ja reitin harvat hypyt voivat olla luonnottomia ja yllätyksellisiä.

– Testeissä heti ensimmäisestä vedosta lähtien luotto autooni ja omaan ajamiseeni oli hyvä. Ei tarvinnut lähteä arpomaan sitä, että miten auto mihinkin mutkaan taittuu. Autoni oli testeissä heti alusta asti hyvä, ja se on tietysti aina hyvä enne.

Lindholmin tavoite on ajaa ehjä kisa ja palkintopallille riittävä tulos WRC3-luokassa. Suomalaiskaksikko lähtee reitille kahdentenakymmenentenä neljäntenä autona lähtönumerolla 34.

– Näillä näkymin tuleva kisa on kauden viimeinen Toksportin autolla, joten haluan tietysti hyvän tuloksen myös tiimillemme. Seinäjoen SM-rallivoiton jälkeen on ollut hyvä fiilis.

– Uskon, että oma hyvä tekeminen alusta loppuun riittää taisteluun Top 3 -sijoituksista. Tuleva kisa vaatii äärimmäistä keskittymistä, tarkkaa tien lukemista, hieman onnea ja nopeaa reagointia etenkin erikoiskokeiden toisella ajokerralla, kun eteen tulee varmuudella yllättäviä uria tai monttuja, joiden pohjalla saattaa olla kiviä tai teräviä patteja. Niistä selviytyminen on tämän rallin haaste.

Viron MM-ralli alkaa torstai-iltana Tartossa ajettavalla kaupunkierikoiskokeella. Toden teolla ralli käynnistyy perjantaina, jolloin ohjelmassa on kahdeksan erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 128,24 kilometriä.

Katso alapuolelta, mitä Viron MM-rallissa on luvassa. 

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,383653″ ap mute ]

Lue myös nämä