Emil Lindholm toivoo ”porovapaata” Ruotsin MM-rallia – ”Olemme oman kontaktimme jo ottaneet”

Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen aloittavat rallin WRC2-luokan MM-sarjan tulevana perjantaina Ruotsista.
Reeta Hämäläinen ja Emil Lindholm
Reeta Hämäläinen ja Emil Lindholm. Kuva: Toksport WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Suomalaiskaksikko ajaa tämän vuoden MM-sarjaa Toksport WRT:n Škoda Fabia Rally2:lla. Lindholm kilpailee tänä vuonna WRC2-luokan MM-pisteistä sekä luokan sisällä alle 28-vuotiaiden kuljettajien mestaruudesta. Vuosi sitten suomalaisparivaljakko saavutti WRC3-luokassa MM-pronssia.

Lindholm ajaa Ruotsissa tiimipisteistä Toksport WRT-tallissa yhdessä venäläisen Nikolai Grjazinin kanssa. Tallin toisen joukkueen muodostavat Andreas Mikkelsen ja Marco Bulacia. Lopullisiin henkilökohtaisiin ja tallipisteisiin lasketaan kuuden parhaan MM-osakilpailun tulos.

Rallin nuotituksesta tavoitettu Lindholm kertoo, että viikonlopun rallireitti on kunnollinen talvikilpailu. Täksi vuodeksi Ruotsin ralli siirrettiin toistuvan lumipulan vuoksi Värmlannista noin 700 kilometriä pohjoiseen Uumajaan.

– Täällä on joitain teitä ajettu paikallisissa kansallisissa ralleissa, mutta en usko, että kukaan luokkamme (WRC2) kärkikuljettajasta olisi täällä aiemmin kilpaillut. Aika vaihtelevia teitä on luvassa. Välillä todella nopeita osuuksia ja sitten vastapainoksi todella kapeaa ja kääntyilevää tietä. On pitkiä suoria ja ajoa risteyksestä toiseen, Lindholm kuvailee tiedotteessa.

– Paikallinen ralliaktiivi tiivisti reitin sanomalla, että Uumajan seudun tiet ovat yhdistelmä suomalaisia sorateitä sekä Rovaniemen Tunturirallista tuttua kapeata ja teknistä tietä, Lindholm jatkaa.

Ralliin valmistavat ennakkotestit Lindholm ajoi viikonloppuna, ja kaikki on valmista tulevaan.

– Tuttu auto ja olosuhteetkin ovat kuluneelta talvelta jo tuttuja. Ajamme samankaltaisilla säädöillä kuin Suomessa. Isoin ero on se, että MM-rallia ajetaan lyhyemmällä nastaulkonemalla kuin SM-rallia. Ja sen takia pitoa meillä on hieman vähemmän.

Viikonlopun säätiedotus lupaa alueella lämpöasteita nollan molemmin puolin. 

– Tiet menevät urille. Lauantailta peruutettiin kaksi pitkää erikoiskoetta porojen takia. Hyvä niin sillä olemme kontaktimme poroon jo ottaneet, ja se Tunturirallin tilanne riittää, Lindholm hymähtää.

Tänä vuonna WRC2-luokan sisällä kilpailevat ammattilais- ja amatöörikuljettajat samoista pisteistä. Ruotsissa WRC2-luokassa vastaan asettuu kaksi luokan maailmanmestaria: Mikkelsen ja Jari Huttunen.

– On kiva päästä ajamaan kyseisiä kuljettajia vastaan ja mittaamaan heihin omaa tasoa ja vauhtia. Parhaamme tehdään, se on varma, Lindholm muistuttaa.

Ruotsin MM-ralli käynnistyy torstaiaamuna ajettavalla testierikoiskokeella. Itse kisa starttaa toden teolla perjantaina.

Katso alapuolelta, mitä Ruotsin MM-rallissa on luvassa.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,399295″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat