Emil Lindholm päätti rallikautensa kahdeksanteen sijaan – ”Parannettavaa jäi, mutta virheistä on otettu opiksi”

Emil Lindholm
Emil Lindholm. Kuva: AciSport
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Bolivialainen Marco Bulacia Wilkinson ajoi voittoon lauantaina käydyssä Tuscan Rewind -rallissa. 20-vuotias Bulacia Wilkinson nappasi ykköstilan 13,5 sekunnin turvin ennen isäntämaan Andrea Crugnolaa.

Skoda-kuski Alberto Battistolli nousi hyvän loppukirinsä turvin kolmanneksi ennen Jean-Baptiste Franceschia ja Giacomo Costenaroa.

Kisassa nähtiin myös suomalaisedustusta, kun Emil Lindholm ajoi Skoda Fabia R5:lla intialaisen rengasyhtiö MRF:n testikuskina. Lindholm oli lopputuloksissa kahdeksas. Eroa kärkeen kertyi reilut puolitoista minuuttia. Suomalaisen matkaa hidasti irronnut tukivarsi.

– Eipä se epäonni meitä vieläkään jättänyt. Keskimmäisellä kolmen erikoiskokeen lenkillä automme
tukivarren pultti oli niin löysällä että tukivarsi pääsi liikkumaan ja automme kiemurteli pätkillä
eteenpäin. Muutaman sijan menetimme. Ennen murheitamme olimme kuudentena. Viides tai
kuudes sija olisi ollut täältä realistinen tulos, Lindholm sanoi.

Lindholm kertoo, että Toscanan alueella Siennan maakunnassa sijaitsevan Buonconventon
ympäristössä ajetun rallin tiestö oli alusta loppuun hyvä.

– Hienoja teitä ja kokemus oli sen puoleen hieno. Tiet olivat vaihtelevia. Lyhin EK oli hitain ja
teknisin, keskipitkä nopeahko ja tekninen ja rallin pisin EK sellaista jouheaa soratietä alusta
loppuun.

– Kiva kisa ja testimielessä onnistunut reissu. Alueella satoi eilen ja tänään oli tuulista ja kylmää.
Lämpötila pyöri viiden ja kahdeksan asteen välillä plussalla. MRF:n sorarenkailla ei ole koskaan
ajettu näin kylmissä soraralliolosuhteissa. MRF Tyres sai sorarallirenkaistaan tärkeää tietoa ja se
olikin rallimme päätavoite.

Lindholm haluaa kiittää yhteistyökumppaneitaan hienosta kaudesta, joka pystyttiin pandemiasta
huolimatta vetämään läpi lähes suunnitellusti.

– Jossain kohtaa näytti siltä, että talvikauden jälkeen emme aja ainoatakaan rallia. Ajoimme
kauden aikana kuitenkin viisi SM-rallia, yhden MM-rallin, neljä EM-rallia ja kaksi kansallista rallia
Italiassa. Kaksitoista rallia on olosuhteet huomioiden hyvä määrä ja kiitos siitä kuuluu kaikille
yhteistyökumppaneillemme. Pystyimme hyviin tuloksiin ja EK-aikoihin. Parannettavaa jäi, virheistä on otettu opiksi ja ensi kaudella jatketaan uudella innolla, Lindholm muistuttaa

Tuscan Rewind -rallissa ajettiin kolme erikoiskoetta kolmeen kertaan. Kisa toimi ”testirallina” Italian moottoriurheiluliitolle, miten turvallisesti nykyisessä koronatilanteessa ralli voidaan turvallisesti järjestää. Italian Monzassa on määrä ajaa joulukuun alussa MM-kauden päätösosakilpailu.

Tuscan Rewind -rallin lopputulokset: 
1. Marco Bulacia       Skoda   55.02,4
2. Andrea Crugnola     Citroen   +13,5
3. Alberto Battistolli Skoda     +42,9
4. J-B Franceschi      Skoda     +49,2
5. Giacomo Costenaro   Skoda     +55,9
6. Tony Cairoli        Hyundai +1.20,1
7. Enrico Oldrati      Skoda   +1.31,0
8. Emil Lindholm       Skoda   +1.36,4

Lue myös nämä

  • Uusimmat