Emil Lindholm harmittelee Ruotsin MM-rallin olosuhteita – ”Pitää miettiä auton säätöjä”

Emil Lindholm ja Mikael Korhonen
Emil Lindholm ja Mikael Korhonen. Kuva: Merita Mäkinen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

TGS Worldwiden Skodalla kilpailevat Emil Lindholm ja kartanlukija Mikael Korhonen starttaavat lyhennettyyn Ruotsin MM-ralliin luottavaisina.

– Sää- ja keliosuhteet ovat mitkä ovat, mutta teemme vallitsevissa olosuhteissa varmasti parhaamme, WRC3-luokassa kilpaileva Lindholm lupaa.

Nurmikot vihertävät Torsbyn huoltoalueella, ja torstai-illasta lähtien pitäisi kisakeskuksen ympäristössä ajaa talvirallia. Rallin järjestäjät ovat jo joutuneet kovalla kädellä lyhentämään reittiä, ja mahdollista on, että kilpailuun tehdään vielä muutoksia leudon sään vuoksi.

Vuosi sitten Ruotsin MM-rallin yleiskilpailussa sijalle 12 ja WRC2-luokassa toiseksi ajanut Lindholm muistuttaa, että vähäisten EK-kilometrien takia helppoja sekunteja ei ole varaa antaa.

– Kilometrejä on tänä vuonna sen verran vähän, että missään vaiheessa rallia ei voi antaa sekunteja ilmaiseksi. Meiltä löytyy kahdelta pätkältä incar-videoita, joita olemme selailleet ennen nuotitusta. Tehdään hyvät ja tarkat nuotit, ja ajetaan kovaa. Hyvällä fiiliksellä kisaan lähdetään.

– On harmi, että olosuhteet ovat mitkä ovat. Ruotsin pätkät ovat kivoja ajaa. Ruotsalainen tieprofiili yleisesti ottaen on hauska: aika paljon kääntyileviä, pitkiä pyöreitä mutkia. Siinä on fiilistä ajaa, kunhan vain teiden pohjat kestävät nastarenkailla ajoa. Jos lunta ei ole, ajetaan joka tapauksessa vallitsevissa olosuhteissa virheettömästi ja kovaa. Tehdään mahdollisimman hyvä tulos niistä lähtökohdista, jotka edestä löydämme, Lindholm muistuttaa.

Lue myös: Ruotsin MM-rallin uusi aikataulu julki – päivät päättyvät poikkeuksellisen aikaisin

Katso alta Ruotsin MM-rallin ennakko. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,318406″ ap mute]

 

Lindholmin edellä revittelee 20 autokuntaa perjantain erikoiskokeilla.

– Voi olla, että lähtöpaikkamme tuosta vielä kohenee kärkeä kohti. Se selviää myöhemmin. Jos tästä tulee soraralli, pitää vähän miettiä vielä automme korkeutta ja jousituksen säätöjä. Viime viikonlopun voiton jälkeen on kiva lähteä ajamaan uutta rallia heti perään, Mikkelin SM-rallissa ykköstilan napannut Lindholm sanoo.

Ruotsin MM-rallin ohjelmassa on tällä hetkellä 11 erikoiskoetta ja 171,64 EK-kilometriä. Kilpailu käynnistyy torstai-iltana Karlstadissa ajettavalla yleisöerikoiskokeella.

Lue myös nämä