Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen starttaavat luottavaisina Sardinian MM-ralliin Italiassa. Kilpailun reitiltä tavoitettu Lindholm povaa kauden viidennestä MM-rallista selviytymistaistelua.
Perjantaiaamuna käynnistyvä Sardinian MM-ralli on aina ollut haastava soraralli ja sitä se on myös tänä vuonna. Italialle kuuluvalla saarella ajettavan MM-osakilpailun reitti on viime syksystä uudistunut noin puolella, mutta helpotusta se ei edelleenkään kilpailijoille tarjoa. Perjantaiaamuna käynnistyvästä rallista Lindholm odottaa todella haastavaa kilpailua.
– Varsin mielenkiintoista tiestöä. Se tavallaan oli tiedossa, mutta yllätti kuitenkin. Tiet ovat kapeita ja paikka paikoin ihan kivikkoa, isoja kiviä teiden ympärillä. Ihan omanlaisensa kisa tiedossa, rallin nuotituksesta tavoitettu Lindholm kertoo.
Ensi kertaa Sardiniassa kilpaileva Lindholm ajoi maanantaina ralliin valmistavan testin, joka sujui hyvin.
– Portugalin kokemusten jälkeen muutimme jonkin verran automme säätöjä, jotta saisimme auton painoa siirtymään mutkissa niin että voisimme ajaa mutkiin siistimmin, Toksportin Skoda Fabialla Sardiniassa kisaava Lindholm toteaa.
Viikonlopun ralliin MM-sarjan rengastoimittaja Pirelli tarjoaa kovan seoksen rengasta ykkösvaihtoehdoksi.
– Kovan seoksen renkaita on varattu eniten, sitten kahdeksan kappaletta medium-seoksen eli Pirellin listoilla soft-seoksen renkaita. En usko, että täällä rengaskuluma on iso asia, mutta rengasrikkoja pitää välttää.
Lindholm sanoo, että viikonlopun tavoite on ajaa ehjä kisa ja pysyä ongelmien ulkopuolella.
– Portugalin MM-rallissakin se jo nähtiin, että perjantain ensimmäisen lenkin tulokset eivät korreloi yhtään rallin lopputuloksia. Meillä on edessä enemmänkin selviytymistaistelu eikä niinkään nopeusralli, Lindholm muistuttaa.
Sardinian MM-ralli käynnistyy Algherossa seremoniallisella startilla myöhään torstai-iltana Suomen aikaa. Perjantain ajopäivä muodostuu neljästä erikoiskokeesta, jotka ajetaan kahteen kertaan.
Katso alapuolelta, mitä Sardinian MM-rallissa on luvassa.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,375620″ ap mute ]