Emil Lindholm dominoi WRC3-luokkaa Suomen MM-rallissa – ”Hieman jo varmisteltiin”

Emil Lindholm
Emil Lindholm. Kuva: Taneli Niinimäki
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen jatkavat Suomen MM-rallissa kahden kilpailupäivän jälkeen WRC3-luokan kärkipaikalla.

Rallin yleiskilpailussa  Skoda Fabia R5 Evolla kilpaileva kaksikko ajaa MM-pisteillä sijalla kymmenen.

– Hyvin meni. Aamupäivästä ajettiin ja iltapäivästä jo hieman varmisteltiin, koska heti Kakaristo-Hassin erikoiskokeen toisella ajokerralla isot irtokivet pääsivät pari kertaa yllättämään. Meillä oli jo eilen muutama tilanne tielle nousseen kiven kanssa ja rajuja pohjapanssariosumia. Päätin, että ajan niin, että ainakin yritän ehtiä väistämään isoimpia kiviä, Lindholm summasi

– Samalla lopetimme kilpaa ajamisen WRC2-luokan autokuntia vastaan. He ajavat omaa sarjaansa ja me omaamme. Ajoimme iltapäivän täysin omaa ajoamme ja emmekä oikeastaan enää seuranneet muiden aikoja, Lindholm jatkoi

Lindholm johtaa WRC3-luokkaa minuutin erolla ennen SM-sarjasta tuttuja kilpakumppaneita Mikko Heikkilää ja Teemu Asunmaata. Lauantai-iltana rengasrikon kärsinyt Eerik Pietarinen on neljäntenä minuutin ja 25 sekuntia Lindholmin takana.

– Ihan luokan kärkivauhtiin ei ehditä, mutta tähänkin tulokseen saa ajaa aika kovaa. WRC2-miesten kanssa kilpaa ajaminen on tällä kokemuksella hieman hurjaa. Riski on liian iso, Heikkilä totesi.

– Ehdottomasti tavoitteena on sijoituksen säilyttäminen. Huomenna pitää kuitenkin vielä ajaa täysillä, takaa tullaan ohi jos vain annetaan. Täytyy välttää virheitä ja varoa rengasrikkoja, ettei kävisi mitään, nurmijärveläinen jatkoi.

Asunmaa kertoi pettyneensä omaan vauhtiinsa.

– Oli kiva päästellä menemään ja tiet olivat hienossa kunnossa, vaikka muutoin en ole tyytyväinen päivän vauhtiin. Suunta on tällä hetkellä tämä ja ei ole helppoa yhtäkkiä nostaa radikaalisti vauhtia, Asunmaa summasi.

– Eroa podiumiin on viitisentoista sekuntia, joka on aika vaikea kiriä täällä. Ajetaan huomenna hyvä ja puhdas päivä ja katsotaan mihin se riittää, ja aina voi sattua jotain. En ota paineita sijoituksesta tässä kohtaa. Tänään taas metsäpätkien jälkeen otin taas hieman buranaa ja vointi ei ole kohentunut, muttei myöskään pahentunut, flunssasta kärsivä alavutelainen jatkoi.

Suomen MM-ralli, WRC3-luokan tilanne EK 15/19 jälkeen: 

1. Emil Lindholm    Skoda 2.06.42,5
2. Mikko Heikkilä   Skoda   +1.00,8
3. Teemu Asunmaa    Skoda   +1.09,2
4. Eerik Pietarinen VW      +1.25,8
5. Lauri Joona      Skoda   +4.37,3
6. Pepe Lopez       Skoda   +4.57,3

Lue myös nämä

  • Uusimmat