Azorien EM-rallin avauspäivä tarjosi rutkasti tapahtumia. Hyundain WRC-tiimistä tuttu Dani Sordo pitää kärkipaikkaa hallussaan kuuden erikoiskokeen jälkeen.
Sateen liukastamat tiet tarjosivat ison haasteen EM-sarjan kuljettajille perjantaina. Norjalaistähti Andreas Mikkelsen jäi kakkospätkällä peräti 50 sekuntia pohja-ajasta, kun Skodan pyyhkimet lakkasivat toimimasta. Samalla erikoiskokeella pohjat paukuttanut Aleksei Lukjanuk oli puolestaan pudonnut kauas kärjestä avauspätkän rengasrikkonsa vuoksi.
Azoreilta kotoisin oleva portugalilaiskuljettaja Ricardo Moura oli kiinni kärkipaikassa vielä ennen perjantain viimeistä erikoiskoetta, mutta päivän päätöspätkällä Sordo ja Mikkelsen porhalsivat edelle.
– Menetimme paljon aikaa sumun takia. Jouduimme pysähtymään, koska emme nähneet mitään. Harmittaa, Moura totesi kuutospätkän maalissa.
Kärkikolmikko mahtuu vain 4,5 sekunnin sisään. Hyundai-kuski Sordo on kärjessä ennen Mikkelseniä ja Mouraa.
– Renkaat ovat toimineet hyvin. Päivä oli vaikea, mutta ehdin myös nauttia, rengasvalmistaja MRF:lle testiä ajava Sordo kertoi.
Rallin avauspäivänä ehti myös rytistä useampaan kertaan. Kolmas erikoiskoe jouduttiin keskeyttämään, kun ranskalaiskuljettaja Yoann Bonaton kaatama Citroen tukki tien. Bonato ja kartanlukija Benjamin Boulloud eivät loukkaantuneet tilanteessa.
Jos video ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.
EM-sarjan kärkikuljettajiin kuuluva Lukjanuk ajoi puolestaan ulos kolmannella erikoiskokeella, mutta venäläinen pääsi jatkamaan matkaa.
Jos video ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.
Azorien EM-rallin seitsemän viimeistä erikoiskoetta ajetaan lauantaina.
Azorien EM-rallin tilanne EK6/13:
1. Dani Sordo Hyundai 1.27.06,0 2. Andreas Mikkelsen Skoda +4,0 3. Ricardo Moura Skoda +4,5 4. Efren Llarena Skoda +27,3 5. Erik Cais Ford +1.06,0 6. Mikolaj Marczyk Skoda +1.06,9 7. Aleksei Lukjanuk Citroen +1.37,9 8. Umberto Scandola Hyundai +2.35,4