Elfyn Evansilla iso kisa edessään surkean viime kauden jälkeen – ”Mestaruus on edelleen tavoitteeni”

Toyotan WRC-tallin walesilaiskuski Elfyn Evansin kausi 2022 rallin MM-sarjassa oli vaisu.
Elfyn Evans
Elfyn Evans. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Evans ei yltänyt kauden aikana yhteenkään voittoon, mikä oli kahden edellisen vuoden hopeamitalistille jättimäinen pettymys. Evans on myöntänyt, että hänellä meni muita kuskeja pidempään sopeutua uusiin Rally1-hybridiautoihin.

Tänä iltana käynnistävä Monte Carlon MM-ralli on Evansin kannalta erittäin tärkeä. Surkean viime vuoden jälkeen Toyota-kuski toivoo kunnon starttia uudelle kaudelle.

– Tauko WRC-kausien välillä on aika lyhyt, mutta oli silti kivaa viettää pikkuisen lomaa. Nyt tuntuu, että olen jälleen valmis tositoimiin. Viime kausi jäi kieltämättä vajaaksi myös omien odotuksieni suhteen, Evans kertoo tiiminsä tiedotteessa.

– Onneksi pystyimme kehittymään kauden mittaa, ja toivon, että se tuo meille parempia tuloksia tänä vuonna. Tiimi on tehnyt koko ajan kovasti töitä auton kanssa. Ymmärrämme nyt paljon paremmin Rally1-autoja kuin 12 kuukautta sitten.

Hankalan vuoden jälkeen Evans haluaa palata omalle tasolleen taistelemaan maailmanmestaruudesta.

– Toivon, että pystymme olemaan kilpailukykyisiä koko vuoden. Olen varma, että pystymme ainakin haastamaan muut paremmin ja mestaruus on edelleen tavoitteeni.

Toyotan tiimipomo Jari-Matti Latvala korostaa, että tiimin puolesta Evansilla ei ole minkäänlaisia paineita. Walesilaisen on itse rakennettava itseluottamuksensa jälleen mestaruustaistelua vaativalle tasolle.

– Elfyn tietää, että Kalle on nopea, joten mitään paineita ei ole. Tuossa tilanteessa on turha huolehtia muista ihmisistä. Viime vuonna uudet autot tulivat, ja Elfynillä oli omat haasteensa niiden kanssa, Latvala huomauttaa RallyPlus-sivustolla.

– Hänellä oli viime kaudella vähemmän mahdollisuuksia säätää jousitusta ja voimansiirtoa, mutta hän ymmärsi, missä ongelmat ovat. Jos ei ymmärrä, mistä haasteet johtuvat, sitten on isoissa ongelmissa.

Evans haaveilee uransa ensimmäisestä voitosta Monte Carlosta. Haaste on kuitenkin kova, sillä omastakin tiimistä löytyy puolustava mestari Kalle Rovanperä ja Monte Carlon rallin läpikotaisin tunteva kahdeksankertainen mestari Sebastien Ogier.

– Monte Carlo on klassikkoralli, jonka jokainen haluaa voittaa. Haaste on joka kerta suuri varsinkin olosuhteiden osalta. Nautin kuitenkin haasteesta. Toivottavasti pystymme aloittamaan kauden positiivisella tuloksella, Evans sanoo.

Katso alapuolelta, mitä Monte Carlon MM-rallissa on luvassa.

Lue myös nämä