Solberg johtaa rallia muhkealla minuutin ja kahdeksan sekunnin erolla ennen tiimikaveriaan Elfyn Evansia. Toyotan kolmoisjohdon täydentää Monte Carlon rallin kymmenkertainen voittaja Sebastien Ogier.
Ruotsalaiskomeetta kertoi aiemmin saaneensa Ogierilta vinkkejä aina yhtä hankalaan Monte Carlon ralliin, mutta nyt Ogier on joutunut tukalaan asemaan. Solberg hallitsi päivän viimeisen pätkän haasteet tyylikkäästi häviten Ogierin pohjille 9,3 sekuntia.
– Halusin vain päästä läpi, koska oli niin paljon tapahtumia. Minulla oli ristirengastus, mikä oli varmasti oikea valinta. On hienoa, että pääsimme päivän läpi ja saimme kasvatettua johtoamme. Enää Ogier ei juttele minulle niin paljon, Solberg jutteli.
Ogier nousi kahden perättäisen pohja-ajan myötä aivan Evansin kantaan. Eroa on vain 6,5 sekuntia Evansin hyväksi.
– Se oli enemmän selviytymistä, koska mutaa oli niin paljon tiellä. Nyt ei ollut kuitenkaan loskaa, joten yritimme olla nopeampia iltapäivällä, Ogier kertoi.
– En ollut tarpeeksi rohkea urissa. Ei ollut paras mahdollinen pätkä, mutta ihan ok päivä, Evans puolestaan summasi.
Hyundain Adrien Fourmaux nousi jarruongelmistaan huolimatta kisassa neljänneksi, kun tiimitoveri Thierry Neuville juuttui ojaan ja hävisi yli kolme minuuttia. Fourmaux on jäänyt Solbergista jo viisi ja Neuville yli kuusi minuuttia.
– Kaksi rengasta oli ojassa, emmekä vain päässeet pois. Tämä oli haastavaa päivä, mutta nyt se on ohi, Neuville totesi.
M-Sport Fordin Jon Armstrong on rallissa kuudentena ennen Hyundain Hayden Paddonia. M-Sportin kuljettaja Josh McErlean pilasi rallinsa ulosajoon ja joutui keskeyttämään.
WRC2-luokan johtaja Citroen-kuski Leo Rossel ajaa yleiskilpailussa kahdeksantena. Skodaa käskyttävä Eric Camilli on jäänyt Rosselista vajaat 40 sekuntia.
Monte Carlon MM-ralli jatkuu lauantaina neljällä erikoiskokeella. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
Monte Carlon MM-rallin tilanne EK9/17 jälkeen:
| Sija | Kuljettaja | Auto | Aika |
|---|---|---|---|
| 1. | Oliver Solberg | Toyota | 2.11.13,1 |
| 2. | Elfyn Evans | Toyota | +1.08,4 |
| 3. | Sebastien Ogier | Toyota | +1.14,9 |
| 4. | Adrien Fourmaux | Hyundai | +5.05,2 |
| 5. | Thierry Neuville | Hyundai | +6.05,3 |
| 6. | Jon Armstrong | Ford | +7.18,8 |
| 7. | Hayden Paddon | Hyundai | +7.42,1 |
| 8. | Leo Rossel | Citroen | +8.27,5 |
| 9. | Eric Camilli | Skoda | +9.07,1 |
| 10. | Gregoire Munster | Ford | +10.00,8 |
Monte Carlon MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Keskiviikko 21.1.
15.01 Testierikoiskoe: Gap (4,25 km)
Torstai 22.1.
17.05 EK1: Toudon / Saint-Antonin (21,90 km)
19.35 EK2: Esclangon / Seyne-les-Alpes (23,80 km)
21.35 EK3: Vaumeilh / Claret 1 (15,06 km)
Perjantai 23.1.
10.04 EK4: Laborel / Chauvac-Laux-Montaux 1 (17,95 km)
11.32 EK5: Saint-Nazaire-le-Désert / La Motte-Chalancon 1 (28,70 km)
12.50 EK6: La-Bâtie-des-Fontes / Aspremont 1 (17,79 km)
14.25 Huolto (33 min)
16.16 EK7: Laborel / Chauvac-Laux-Montaux 2 (17,95 km)
17.44 EK8: Saint-Nazaire-le-Désert / La Motte-Chalancon 2 (28,70 km)
19.05 EK9: La-Bâtie-des-Fontes / Aspremont 2 (17,79 km)
Lauantai 24.1.
09.31 EK10: La Bréole / Bellaffaire 1 (29,93 km)
10.55 EK11: Vaumeilh / Claret 2 (15,06 km)
12.15 Huolto (33 min)
13.31 EK12: La Bréole / Bellaffaire 2 (29,93 km)
15.00 Etähuolto (20 min)
19.35 EK13: Monaco Circuit (2,69 km)
Sunnuntai 25.1.
09.05 EK14: Col de Braus / La Cabanette 1 (12,50 km)
10.35 EK15: La Bollène-Vésubie / Moulinet 1 (23,45 km)
12.09 EK16: Col de Braus / La Cabanette 2 (12,50 km)
14.15 EK17: La Bollène-Vésubie / Moulinet 2 (23,45 km) *Power Stage
















