EK9: Jari-Matti Latvalalla lisää draamaa – ajoi ojaan

Jari-Matti Latvala. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC

Sardinian MM-rallin ensimmäinen kunnon ajopäivä tarjosi dramatiikkaa paahtavan kuumissa olosuhteissa.

MM-sarjan kärkikuljettaja Sebastien Ogier joutui keskeyttämään aamupäivän viimeisellä erikoiskokeella osuttuaan kiveen. Toyotan Jari-Matti Latvala puolestaan kaatoi Toyotansa iltapäivän avauspätkällä ja putosi kisan kärkipaikalta yli kahdeksan minuutin aikamenetyksen vuoksi. Illan viimeisellä pätkällä Latvala ajoi ojaan ja joutui keskeyttämään päivän.

Kilpailun kärjessä on tasaista. Hyundain Dani Sordo pääsee johtajana lauantain erikoiskokeille. Sordo hyötyi jälkipään lähtöpaikastaan perjantaina.

Fordin Teemu Suninen on kilpailussa toisena 10,8 sekunnin päässä Sordosta. Toyotan Ott Tänak puolestaan ajaa kolmantena aivan Sunisen kannassa.

– Tämä oli meille hyvä päivä. Hienoa, että sujuu hyvin uuden kartanlukijan kanssa, Suninen viittasi kartturiinsa Jarmo Lehtiseen.

Katso alta video Sardinian MM-rallin perjantai-iltapäivän tapahtumista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Citroenin Esapekka Lappi on kahdeksantena minuutin päässä kärjestä. Lappi kärsi rengasrikon aamupäivällä, ja lisäksi tallipäällkkö Pierre Budar vahvisti, että hänen autossaan oli sensorivika ensimmäisellä lenkillä.

– Kaksi viimeistä pätkää olivat positiivisia. Tänään nähtiin, että Sardinian MM-rallissa voi tapahtua vaikka mitä, Lappi sanoi.

Toyotan neljättä autoa testimielessä ajava Juho Hänninen on kilpailussa yhdeksäntenä.

Sardinian MM-ralli jatkuu lauantaina kuudella erikoiskokeella.

Sardinian MM-rallin tilanne EK9/19 jälkeen:
 1. Dani Sordo          Hyundai 1.36.01,5
 2. Teemu Suninen       Ford        +10,8 
 3. Ott Tänak           Toyota      +11,2
 4. Andreas Mikkelsen   Hyundai     +20,2 
 5. Elfyn Evans         Ford        +20,3
 6. Kris Meeke          Toyota      +29,5
 7. Thierry Neuville    Hyundai     +57,7  
 8. Esapekka Lappi      Citroen   +1.03,5 
 9. Juho Hänninen       Toyota    +2.38,0
10. Pierre-Louis Loubet Skoda     +2.50,3
xx. Kalle Rovanperä    Skoda      +3.01,3
Sardinian MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 13.6.

18.00 EK1: Ittiri Arena Show (2,00 km)

Perjantai 14.6.

9.03 EK2: Tula 1 (22,25 km)
10.20 EK3: Castelsardo 1 (14,72 km)
11.09 EK4: Tergu - Osilo 1 (14,14 km)
12.18 EK5: Monte Baranta 1 (10,99 km)
13.14 Huoltotauko (40 min)
15.42 EK6: Tula 2 (22,25 km)
16.59 EK7: Castelsardo 2 (14,72 km)
17.48 EK8: Tergu - Osilo 2 (14,14 km)
18.57 EK9: Monte Baranta 2 (10,99 km)

Lauantai 15.6.

9.08 EK10: Coiluna - Loelle 1 (14,97 km)
10.11 EK11: Monti di Alà 1 (28,21 km)
11.03 EK12: Monte Lerno 1 (28,03 km)
13.55 Huoltotauko (40 min)
17.08 EK13: Coiluna - Loelle 2 (14,97 km)
18.11 EK14: Monti di Alà 2 (28,21 km)
19.03 EK15: Monte Lerno 2 (28,03 km)

Sunnuntai 16.6.

9.15 EK16: Cala Flumini 1 (14,06 km)
10.08 EK17: Sassari - Argentiera 1 (6,89 km)
12.15 EK18: Cala Flumini 2 (14,06 km)
13.18 EK19: Sassari - Argentiera 2 (6,89 km) *Power Stage
Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi
Päätoimittaja