Tänak ajoi jälleen kerran pohja-ajan, kun Loldian vajaat 20 kilometriä pitkä erikoiskoe ajettiin toiseen kertaan perjantaina.
Kärkikuljettajista vain Toyotan Elfyn Evans pystyi edes jollain tapaa vastaamaan virolaisen vauhtiin ja hävisi pätkäpohjille 2,6 sekuntia.
Pohja-ajan edelliselle pätkälle ajanut Hyundain Thierry Neuville jatkoi myös lupaavaa vauhtiaan ja taipui tallikaverinsa pohjille 6,4 sekuntia. Neuville tuli kuitenkin lähtöpaikalle myöhässä korjattuaan jälleen autoaan ja sai 50 sekunnin aikasakon.
Toyotan Kalle Rovanperä oli neljänneksi nopein. Suomalainen ei pystynyt vastaamaan kärkikuskien vauhtiin, vaan joutui taipumaan 7,6 sekuntia. Seuraavaksi Keniassa ajetaan kuitenkin yksi Rovanperän suosikkipätkistä, kun Kengen Geothermal ajetaan toiseen kertaan perjantain osalta.
Kokonaistilanteessa Tänak johtaa rallia nyt 46,1 sekunnin erolla Evansiin nähden. Rovanperä on pystynyt iltapäivällä ottamaan tasaisesti Evansia kiinni, mutta nyt ero taas hieman kasvoi. Rovanperä jatkaa rallissa kolmantena ja on jäänyt kärjestä nyt reilun minuutin ja kaksi sekuntia.
Neuville jatkaa neljäntenä, mutta belgialaista rasittaa kahden minuutin aikasakko.
Toyotan Takamoto Katsuta on kokonaistilanteessa viidentenä. Japanilaisella on nyt jo turvallinen ero takana tuleviin Toyotan Sami Pajariin ja Fordin Josh McErleaniin. McErleanilla oli teknisiä murheita kahdeksannelle erikoiskokeella ja irlantilainen joutui tulemaan suuren osan pätkästä läpi siirtymävauhdilla.
Kenian MM-rallissa ajetaan perjantaina vielä kaksi erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
Kenian Safari-rallin tilanne EK8/21 jälkeen:
Sija | Kuljettaja | Auto | Aika |
---|---|---|---|
1. | Ott Tänak | Hyundai | 1.45.28,4 |
2. | Elfyn Evans | Toyota | +46,1 |
3. | Kalle Rovanperä | Toyota | +1.02,6 |
4. | Thierry Neuville | Hyundai | +2.15,1 |
5. | Takamoto Katsuta | Toyota | +3.45,5 |
6. | Sami Pajari | Toyota | +5.00,5 |
7. | Josh McErlean | Ford | +5.54,3 |
8. | Gregoire Munster | Ford | +8.43,3 |
Kenian Safari-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Keskiviikko 19.3.
09.01 Testierikoiskoe: Sleeping Warrior SEZ (5,16 km)
Torstai 20.3.
12.05 EK1: Super Special Kasarani (4,76 km)
15.43 EK2: Mzabibu 1 (8,27 km)
Perjantai 21.3.
06.13 EK3: Camp Moran 1 (31,40 km)
07.51 EK4: Loldia 1 (19,11 km)
09.04 EK5: Kengen Geothermal 1 (13,18 km)
09.57 EK6: Kedong 1 (15,10 km)
10.52 Huoltotauko (40 min)
12.30 EK7: Camp Moran 2 (31,40 km)
14.08 EK8: Loldia 2 (19,11 km)
15.21 EK9: Kengen Geothermal 2 (13,18 km)
16.14 EK10: Kedong 2 (15,10 km)
Lauantai 22.3.
07.35 EK11: Sleeping Warrior 1 (26,97 km)
08.35 EK12: Elmenteita 1 (17,31 km)
09.33 EK13: Soysambu 1 (28,97 km)
11.59 Huoltotauko (40 min)
14.05 EK14: Sleeping Warrior 2 (26,97 km)
15.05 EK15: Elmenteita 2 (17,31 km)
16.03 EK16: Soysambu 2 (28,97 km)
Sunnuntai 23.3.
05.42 EK17: Mzabibu 2 (8,27 km)
06.53 EK18: Oserengoni 1 (18,33 km)
08.05 EK19: Hell's Gate 1 (10,53 km)
09.18 Huoltotauko (15 min)
10.56 EK20: Oserengoni 2 (18,33 km)
13.15 EK21: Hell's Gate 2 (10,53 km) *Power Stage