Rovanperä piti kovinta vauhtia yli 25 kilometriä pitkällä Lotan erikoiskokeella ja peittosi tallikaverinsa Elfyn Evansin peräti 9,7 sekunnilla.
Samalla Rovanperä nousi tosissaan mukaan voittotaisteluun. Suomalainen nousi rallissa nyt toiseksi ja on jäänyt rallia johtavasta Evansista enää vain 1,8 sekunnin päähän.
– Tämä pätkä meni tosi hyvin. Tämä on kiva pätkä, vaikka se onkin aika raju renkaille ja niistä piti pitää huolta, Rovanperä kommentoi pätkän maalissa.
Hyundain Ott Tänak oli kahdeksannella erikoiskokeella kolmanneksi nopein ja putosi myös kokonaistilanteessa kolmanneksi. Hän on jäänyt kärjestä nyt 8,1 sekuntia.
Toyotan Sebastien Ogier joutui puolestaan keskeyttämään. Ogierin autosta ilmeisesti hajosi jotain ja auto ajautui ulos tieltä. Ogier ei olisi toki enää muutenkaan ajamalla kilpaillut kisan voitosta. Keskeytys on ranskalaiselle jo toinen putkeen. Hän joutui keskeyttämään myös Kreikan MM-rallissa hänelle harvinaisen ajovirheen vuoksi.
Toyotalla kauden toisen kisaansa ajava Sami Pajari on rallissa neljäntenä. Suomalainen on jäänyt kärjestä kuitenkin jo yli puoli minuuttia. MM-sarjaa johtava Thierry Neuville on viidentenä.
Chilen MM-rallissa ajetaan lauantaina vielä neljä erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
Chilen MM-rallin tilanne EK8/16 jälkeen:
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika |
---|---|---|---|
1. | Elfyn Evans | Toyota | 1.24,12,4 |
2. | Kalle Rovanperä | Toyota | +1,8 |
3. | Ott Tänak | Hyundai | +8,1 |
4. | Sami Pajari | Toyota | +31,4 |
5. | Thierry Neuville | Hyundai | +40,8 |
6. | Gregoire Munster | Ford | +54,2 |
7. | Esapekka Lappi | Hyundai | +1.09,7 |
8. | Adrien Fourmaux | Ford | +1.13,4 |
Chilen MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 26.9. 14.31 Testierikoiskoe: Conuco (6,79 km) Perjantai 27.9. 14.35 EK1: Pulperia 1 (19,72 km) 15.30 EK2: Rere 1 (13,34 km) 16.21 EK3: San Rosendo 1 (23,32 km) 19.11 Huoltotauko (30 min) 20.46 EK4: Pulperia 2 (19,72 km) 21.41 EK5: Rere 2 (13,34 km) 22.32 EK6: San Rosendo 2 (23,32 km) Lauantai 28.9. 15.07 EK7: Pelun 1 (15,65 km) 16.01 EK8: Lota 1 (25,64 km) 17.05 EK9: Maria las Cruces 1 (28,31 km) 19.37 Huoltotauko (30 min) 21.07 EK10: Pelun 2 (15,65 km) 22.01 EK11: Lota 2 (25,64 km) 23.05 EK12: Maria las Cruces 2 (28,31 km) Sunnuntai 29.9. 14.23 EK13: Laraquete 1 (18,62 km) 15.35 EK14: Bio Bio 1 (8,78 km) 16.35 EK15: Laraquete 2 (18,62 km) 19.15 EK16: Bio Bio 2 (8,78 km) *Power Stage