Teemu Asunmaa lohkaisi pienen siivun Mikko Heikkilän johtoasemasta Länsirannikon SM-rallin seitsemännellä erikoiskokeella.
SM1-luokan hallitseva mestari Asunmaa rykäisi pohja-ajan Vanhan Karunan viisikilometrisellä pikataipaleella, kun hän löi kilpailua johtavan Heikkilän 1,1 sekunnin erolla. Kokonaistilanteessa Asunmaa nousi 8,2 sekunnin päähän Heikkilästä.
– Olisi voinut ajaa rohkeammin, koska nyt oli pitoa. Mutta pätkä oli muuten hieno, Ouninpohjan tyylinen, Asunmaa tuumasi SM-sarjan YouTube-lähetyksessä.
Heikkiläkään ei ollut täysin tyytyväinen vetoonsa.
– Ajaminen oli sellaista tökkimistä. Koetetaan tulla seuraavalla paremmin, Heikkilä suunnitteli.
Emil Lindholm jatkaa kilpailussa kolmantena 11,6 sekuntia kärkeä perässä. Lindholm valitteli Vanhan Karunan maalissa, että Skodassa oli havaittavissa ylimääräistä tärinää.
– En tiedä, onko renkaissa jotain epätasapainoa. Pitää katsoa, mistä johtuu, Lindholm sanoi.
Aleksi Röyhkiö ajaa kilpailussa neljäntenä ennen Juha Saloa. Kärkiviisikko mahtuu alle puolen minuutin sisään. Kuudetta sijaa pitävä Hyundai-kuljettaja Riku Tahko on jäänyt kärjestä vajaan minuutin.
Jaro Kinnunen jatkaa SM2-luokan kärjessä ennen Ville Hautamäkeä. Parivaljakon välinen ero on vain 4,4 sekuntia.
SM3-luokassa Lauri Joona on karannut 21,1 johtoasemaan ennen Roope Korhosta. Tuukka Hallia ja Toni Herranen ovat seuraavilla sijoilla.
Länsirannikon SM-rallissa ajetaan vielä kuusi erikoiskoetta.
Länsirannikon SM-ralli, tilanne EK7/13 jälkeen:
1. Mikko Heikkilä Skoda 29.04,7 2. Teemu Asunmaa Skoda +8,2 3. Emil Lindholm Skoda +11,6 4. Aleksi Röyhkiö Skoda +23,7 5. Juha Salo Skoda +26,5 6. Riku Tahko Hyundai +52,0 7. Stig Andervang Skoda +1.24,6 8. Jaro Kinnunen Mitsu +1.27,9 9. Jari Liiten Skoda +1.30,2 10. Ville Hautamäki Mitsu +1.32,3