Virolaiskuski selvisi kuitenkin pätkän alussa tapahtuneesta hurjasta tilanteestaan säikähdyksellä. Auton oikea etunurkka kärsi vaurioita, mutta jäähdytin säilyi ehjänä, joten Tänak pystyi jatkamaan. Tänak jäi kuitenkin pohjista 23 sekuntia.
– Olen yllättynyt, että auto on kunnossa, koska törmäys oli kova. Auto lähti luisuun jarrutuksessa ja olin sen jälkeen vain matkustajia, Tänak kertoi.
Pohjat Saarikkaan pikataipaleelle tykitti Toyotan Kalle Rovanperä, joka jatkaa kisan kärjessä. Rovanperä johtaa rallia 5,7 sekunnin erolla ennen tallikaveri Takamoto Katsutaa ja Hyundain Thierry Neuvillea, jotka jakavat kakkostilan.
– Oli pelottavaa. Auto säädöt ovat tosi huonot näissä olosuhteissa. Olin ihan joka paikassa. Onneksi aika on hyvä. Menin melkein kerran ulos, koska auto on niin vaikea. Ei oikein toimi tuolla urassa. Oli hurjan tuntuista, Rovanperä sanoi.
Katsuta myönsi, että pätkän lopussa oli melkoinen tilanne, jossa hän hävisi pari sekuntia.
– Se oli iso tilanne, mutta me nautimme. Hankalassa mutkassa menetin perän pidon. Siinä oli pieni pomppu ja siitä lähdimme saman tien ulos, Katsuta kuvaili.
– Tällä pätkällä pitää ottaa paljon riskejä. En oikeasti tykkää tästä. Olin aika varovainen ja seurasin omaa fiilistä. Näin, kun Ott kävi ulkona, Neuville summasi.
Neljännellä sijalla kisassa on Hyundain Adrien Fourmaux, joka on Rovanperää takana 7,2 sekuntia. Toyotan Sami Pajari oli Saarikkaan pätkällä toiseksi nopein ja on viidentenä tasan kymmenen sekuntia kärjen takana.
– Yritin ajaa kovaa. Oli aika likaista ja hankalia kohtia kapealla tiellä. Pätkä tuli kuitenkin hyvin, Pajari kertoi.
Toyotan Sebastien Ogier on rallissa seitsemäntenä. Ero kärkeen on jo 17,1 sekuntia. Tiimikaveri Elfyn Evans on Ogierin takana 3,3 sekunnin päässä. Tänak on vasta kymmenentenä eron ollessa kärkeen jo 46 sekuntia. Saarikkaan pätkän tilanteen myötä M-Sport Fordin Martins Sesks nousi Tänakin ohi yhdeksänneksi.
Suomen MM-rallissa ajetaan perjantaina vielä kolme erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
Suomen MM-rallin tilanne EK7/20 jälkeen:
| Sijoitus | Kuljettaja | Auto | Aika |
| 1. | Kalle Rovanperä | Toyota | 44.03,2 |
| 2. | Takamoto Katsuta | Toyota | +5,7 |
| 2. | Thierry Neuville | Hyundai | +5,7 |
| 4. | Adrien Fourmaux | Hyundai | +7,2 |
| 5. | Sami Pajari | Toyota | +10,0 |
| 6. | Sebastien Ogier | Toyota | +17,1 |
| 7. | Elfyn Evans | Toyota | +20,4 |
| 8. | Martins Sesks | Ford | +28,2 |
| 9. | Ott Tänak | Hyundai | +46,0 |
| 10. | Josh McErlean | Ford | +50,7 |
| 11. | Gregoire Munster | Ford | +1.07,6 |
Suomen MM-rallin EK-aikataulu:
Torstai 31.7.
09.01 Testierikoiskoe: Ruuhimäki (4,12 km)
19.05 EK1: Harju 1 (2,58 km)
Perjantai 1.8.
08.03 EK2: Laukaa 1 (17,96 km)
09.03 EK3: Saarikas 1 (15,78 km)
10.23 EK4: Myhinpää 1 (14,47 km)
11.51 EK5: Ruuhimäki 1 (7,76 km)
13.01 Huolto (40 min)
14.44 EK6: Laukaa 2 (17,96 km)
15.44 EK7: Saarikas 2 (15,78 km)
17.04 EK8: Myhinpää 2 (14,47 km)
18.35 EK9: Ruuhimäki 2 (7,76 km)
19.30 EK10: Harju 2 (2,58 km)
Lauantai 2.8.
08.01 EK11: Parkkola 1 (15,51 km)
09.42 EK12: Västilä 1 (18,94 km)
10.36 EK13: Päijälä 1 (20,19 km)
12.05 EK14: Leustu 1 (16,44 km)
13.35 Huolto (40 min)
15.01 EK15: Parkkola 2 (15,51 km)
16.42 EK16: Västilä 2 (18,94 km)
17.36 EK17: Päijälä 2 (20,19 km)
19.05 EK18: Leustu 2 (16,44 km)
Sunnuntai 3.8.
10.35 EK19: Ouninpohja 1 (23,98 km)
13.15 EK20: Ouninpohja 2 (23,98 km) *Power Stage
















