Kalle Rovanperä tykitti hurjaa vauhtia lauantaiaamun avauserikoiskokeen Kreikan MM-rallissa. Toyota-kuski kirjautti pohja-ajan reilun 24 kilometrin mittaiselle Pavlianin pätkälle 5,6 sekunnin erolla ennen Hyundain Ott Tänakia.
Rovanperä johtaa nyt rallia 9,3 sekunnin turvin ennen virolaista. Rovanperällä oli autossaan alla sekarengastus kovia ja pehmeitä renkaita, mikä ei suomalaiskuskin mukaan toiminut. Silti aika oli loistava.
Kuskien pitää harkita tarkasti pehmeiden renkaiden käyttöä, sillä niitä on tarjolla rajoitettu määrä. Yhteensä käytössä rallin aikana on kahdeksan pehmeää ja 32 kovaa rengasta.
– Meidän rengasvalinta ei ollut paras mahdollinen. Alussa se toimi, mutta kovat renkaat eivät toimineet teknisellä osuudella keskivaiheilla ja lopussa. Siihen nähden aika on hyvä, Rovanperä totesi WRC All Liven lähetyksessä.
– Olin todella vaikeuksissa ja ajelin vain läpi. Emme onnistuneet parantamaan autoa eiliseltä, Tänak puolestaan sanoi.
Kolmantena oleva Toyotan Sebastien Ogier hävisi lauantaiaamun avauspätkällä Rovanperälle peräti 12,8 sekuntia. Kokonaistilanteessa Ogierin ero nuoreen suomalaistähteen venähti liki 17 sekuntiin.
– Pätkä oli aika kostea. En tiedä, olisiko neljä pehmeää rengasta ollut paras vaihtoehto, mutta niitä ei ole kovin paljon tarjolla, Ogier kertoi.
Katso alta kooste Kreikan MM-rallin perjantaiaamun erikoiskokeilta. Juttu jatkuu videon jälkeen.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,387346″ ap mute ]
Hyundain Dani Sordo on rallissa neljäntenä. Eroa kärkeen on kertynyt jo 40 sekuntia. Viidentenä ajaa Fordin Adrien Fourmaux ennen tallikaveri Gus Greensmithia.
Lauantaina ajetaan vielä viisi erikoiskoetta.
Kreikan MM-rallin tilanne EK7/15 jälkeen:
1. Kalle Rovanperä Toyota 1.21.24,8 2. Ott Tänak Hyundai +9,3 3. Sebastien Ogier Toyota +16,7 4. Dani Sordo Hyundai +40,3 5. Adrien Fourmaux Ford +1.22,9 6. Gus Greensmith Ford +1.44,0 7. Andreas Mikkelsen Skoda +3.21,6 8. Marco Bulacia Skoda +3.33,6 xx. Elfyn Evans Toyota +4.56,7 xx. Thierry Neuville Hyundai +6.27,8
Kreikan MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 9.9. 08.01 Testierikoiskoe (4,25 km) 18.08 EK1: Athens Stage (0,98 km) Perjantai 10.9. 10.18 EK2: Aghii Theodori 1 (17,54 km) 11.11 EK3: Loutraki (19,40 km) 13.24 EK4: Aghii Theodori 2 (17,54 km) 15.47 EK5: Thiva (23,27 km) 17.40 EK6: Elatia (11,65 km) Lauantai 11.9. 08.32 EK7: Pavliani 1 (24,25 km) 09.57 EK8: Gravia (24,81 km) 11.52 EK9: Bauxites (22,97 km) 13.08 EK10: Eleftherochori 1 (18,14 km) 14.33 Huoltotauko (40 min) 16.26 EK11: Pavliani 2 (24,25 km) 18.08 EK12: Eleftherochori 2 (18,14 km) Sunnuntai 12.9. 08.08 EK13: Tarzan 1 (23,37 km) 09.51 EK14: Pyrgos (33,20 km) 13.18 EK15: Tarzan 2 (12,68 km) *Power Stage