Arctic Lapland -rallia perjantain päätteeksi johtanut Esapekka Lappi joutui antamaan hieman periksi päivän aloittaneella Veittivaaran erikoiskokeella.
Lappi jäi lopulta 8,2 sekuntia Heikkilän kellottamasta pohja-ajasta. Lapin edelle ehti myös Tuukka Kauppinen, joka taipui 3,2 sekunnilla Heikkilälle.
Hetken aikaa näytti siltä, että Heikkilä nousee SM1-luokan kokonaistilanteessa toiseksi 11 sekunnin päähän Lapista. Mutta lopulta paljastui, että Heikkilä oli ottanut pätkälle vilppilähdön, joka toi hänelle kymmenen sekunnin aikarangaistuksen.
Joka tapauksessa Heikkilän veto oli erittäin lupaava.
– Hyvä että tuli pohjat, mutta silti pito on vähän kateissa. Pitäisi saada vielä isompia pohjia, jos meinaisi saada sarvet kisan päätteeksi, Heikkilä lausui FlyingFinn.tv:n haastattelussa.
Tunturin kakkossijan otti lopulta haltuunsa Toyota-kuljettaja Kauppinen, joka on 12,1 sekunnin päässä Lapista. Lauri Joona putosi Kauppisen taakse kolmanneksi 1,2 sekunnin marginaalilla.
– Kyllä me koetettiin mennä. Tämän päivän tavoite on six-seven eli sukka syyläriin, Kauppinen naurahti.
– Eilen saatiin varma päivä ja tänään koetetaan hakea maksimia, hän jatkoi.
Kilpailua johtavalla Lapilla oli vielä hieman hakemista aamun avauksessa.
– Alun iso tie oli tosi kovassa jäässä, eikä siinä ollut mitään pitoa. Ei meillä tartu pyörä tuollaiseen jäähän. Mutta sitten kun menimme pienemmälle tielle, jolla on myös lunta, niin sitten pyörä toimi paremmin. Tosi outo juttu, Lappi ihmetteli.
Heikkilä on rallissa neljäntenä 21 sekunnin päässä kärjestä. Hänen takanaan ovat Roope Korhonen ja Niclas Grönholm.
Tunturirallin yleiskilpailua johtaa Toyotan Rally1-kalustoa testaava Elfyn Evans.
– Kokeilimme autossa jotain sellaista, mikä ei ollut kovinkaan positiivista, Evans totesi Veittivaaran maalissa.
Tunturirallissa ajetaan vielä viisi erikoiskoetta lauantaina.
Arctic Lapland -rallin tilanne EK7/12 jälkeen:
| Sija | Kuljettaja | Auto | Aika |
|---|---|---|---|
| 1. | Elfyn Evans | Toyota | 1.00.42,1 |
| 2. | Esapekka Lappi | Skoda | +2.25,9 |
| 3. | Tuukka Kauppinen | Toyota | +2.38,0 |
| 4. | Lauri Joona | Skoda | +2.39,2 |
| 5. | Mikko Heikkilä | Skoda | +2.46,9 |
| 6. | Roope Korhonen | Toyota | +3.12,0 |
| 7. | Niclas Grönholm | Skoda | +3.33,7 |
| 8. | Jaspar Vaher | Toyota | +3.34,3 |
| 9. | Patrick Enok | Skoda | +4.04,4 |
| 10. | Takumi Matsushita | Toyota | +5.57,4 |
Arctic Lapland -rallin EK-aikataulu:
Perjantai 30.1.
10.53 EK1: Aittajärvi 1 (22,25 km)
12.06 EK2: Venni-Mäntyvaara (12,42 km)
12.51 Huolto (30 min)
14.54 EK3: Kellolampi (9,21 km)
15.27 EK4: Siikakämä (28,63 km)
16.40 EK5: Aittajärvi 2 (22,25 km)
18.23 EK6: Mäntyvaara (3,99 km)
Lauantai 31.1.
09.13 EK7: Veittivaara (27,94 km)
10.46 EK8: Jyrhämäjärvi (22,34 km)
12.49 EK9: Murtotunturi (24,01 km)
14.07 EK10: Hanhikoski (14,87 km)
15.30 EK11: Kemijärvi (2,27 km)
15.58 EK12: Sarriojärvi (31,67 km)















