Ogier tykitti toisen perättäisen pohja-ajan ja oli nopein kuljettaja toiseen kertaan perjantaina ajetulla Ano Pavlianin reilut 20 kilometriä pitkällä erikoiskokeella.
Hyundain Ott Tänak tuli myös kovaa, mutta jäi 1,9 sekuntia Ogierin ajamista pohjista.
– En ajanut kovinkaan aggressiivisesti, vaan pikemminkin päinvastoin tulin tosi puhtaasti. Meidän täytyy vain nyt nauttia ja olla varovaisia, Ogier summasi pätkän maalissa.
MM-sarjaa johtava Hyundai Thierry Neuville tuli pätkän todella varovaisesti. Neuville on selvästi tullut ottamaan Kreikasta vain hyvät MM-pisteet ja välttelee nyt korostetusti ongelmia. Ero kärkeen ei nimittäin selity enää pelkällä ensimmäisellä lähtöpaikalla.
– Auto toimii nyt paljon paremmin, joten kiitos tiimille, että he saivat sen kuntoon. Tämä pätkä oli hyvä meille, teknisistä ongelmista aamulla kärsinyt Neuville kiitteli.
M-Sport Fordin Adrien Fourmaux koki merkittävän pettymyksen. Hän teki ajovirheen ja rikkoi autonsa kiveen. Fourmaux jäi tien varteen tarkistamaan autoaan ja yritti parsia sitä kasaan. Joka tapauksessa se on selvää, että ranskalainen menetti nyt mahdollisuutensa huippusijoitukseen Kreikassa, vaikka matka vielä jatkuisikin.
Rallin kokonaistilanteessa Ogierin johto toiseksi nousseeseen Ott Tänakiin kasvoi nyt 11,7 sekuntiin. Tänakin tallikaveri Dani Sordo nousi rallissa nyt kolmanneksi. Espanjalaiskonkari on jäänyt kärjestä kuitenkin jo 29,7 sekuntia.
Thierry Neuville nousi nyt neljänneksi. Belgialainen on jäänyt Ogierista 48,9 sekuntia, mutta MM-taistelun kannalta Neuville on ihan hyvissä asemissa. Neuvillen kannattaa nyt vain tuoda auto maaliin ja välttää rikkomasta autoa. Tätä kautta hän saisi jälleen hyvät pisteet myös tästä rallista ja unelma uran ensimmäisestä maailmanmestaruudesta kirkastuisi entisestään.
WRC2-luokan puolella Citroenin Yohan Rossel pisti jälleen Toyotan suomalaiskuljettajaa Sami Pajaria pataan. Tällä kertaa eroa tuli pätkällä 9,6 sekuntia lisää ja kokonaistilanteessa eroa on kertynyt jo reilusti yli puoli minuuttia. Lauri Joona ajautui isoihin ongelmiin ja ilmeisesti hänen autonsa oli saanut jossain pahasti vaurioita. Joona hävisi Rosselin kärkiajalle reilusti yli puoli minuuttia.
Fordin Gregoire Munster ajaa jälleen surkeaa kisaa. Hän on jäänyt jopa Rosselin taakse.
Kreikan MM-rallissa ajetaan perjantaina vielä kaksi erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
Kreikan MM-rallin tilanne EK4/15 jälkeen:
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika |
---|---|---|---|
1. | Sebastien Ogier | Toyota | 1.06,39,7 |
2. | Ott Tänak | Hyundai | +11,7 |
3. | Dani Sordo | Hyundai | +29,7 |
4. | Thierry Neuville | Hyundai | +48,9 |
5. | Yohan Rossel | Citroen | +1.43,9 |
6. | Gregoire Munster | Ford | +1.45,5 |
7. | Sami Pajari | Toyota | +2.17,8 |
Kreikan Akropolis-rallin aikataulu:
Torstai 5.9. 09.01 Testierikoiskoe: Lygaria (3,62 km) Perjantai 6.9. 07.58 EK1: Ano Pavliani 1 (22,47 km) 09.09 EK2: Dafni 1 (21,67 km) 11.17 EK3: Tarzan 1 (23,37 km) 13.16 Huoltotauko (30 min) 14.29 EK4: Ano Pavliani 2 (22,47 km) 15.40 EK5: Dafni 2 (21,67 km) 17.48 EK6: Tarzan 2 (23,37 km) Lauantai 7.9. 08.16 EK7: Rengini (28,67 km) 10.37 EK8: Thiva (20,95 km) 13.05 EK9: Aghii Theodori 1 (25,87 km) 14.58 Rengashuolto (15 min) 15.46 EK10: Loutraki (12,90 km) 17.05 EK11: Aghii Theodori 2 (25,87 km) 21.05 EK12: EKO SSS (1,97 km) Sunnuntai 8.9. 08.59 EK13: Inohori (17,47 km) 10.05 EK14: Eleftherohori 1 (18,29 km) 12.15 Huoltotauko (15 min) 13.15 EK15: Eleftherohori 2 (18,29 km) *Power Stage