Ogier kärsi rengasrikon ja hävisi pohja-ajalle lähes kaksi minuuttia. Samalla myös Ogierin tilanne kokonaiskisassa romahti, sillä ennen rengasrikkoaan ranskalaistähti oli rallissa kärkipaikalla.
Kahdeksankertainen maailmanmestari on pitänyt Chilessä mykkäkoulua pätkähaastatteluissa, sillä mies sai ison ehdollisen sakon kritisoituaan kisajärjestäjiä edellisessä kilpailussa Kreikassa. Sama linja jatkui myös rengasrikoj jälkeen.
– Ikävä juttu, Ogier summasi lyhyesti.
Toyotan suomalaistähti Kalle Rovanperä tykitti pohja-ajan kolmannelle pätkälle, vaikka oli kaukana tyytyväisestä. Rovanperä kukisti tallikaverinsa Elfyn Evansin San Rosendon 23,32 kilometriä pitkällä pätkällä yhdellä sekunnin kymmenyksellä. Kokonaistilanteessa Evans siirtyi Ogierin vaikeuksien jälkeen kärkeen. Ero Rovanperään on 2,2 sekuntia.
– Meni aika huonosti. En tunne oloani luottavaiseksi näillä teillä. Osasin kyllä odottaa sitä. Tämä ei oikein sovi meidän luontaiselle ajotyylillemme, kun on kuivaa. Taistelen sekä auton että oman ajamiseni kanssa. Aika olisi voinut olla paljon huonompikin, Rovanperä kertoi.
– On vaikea hallita tilannetta, kun pito on niin vaihteleva. Välillä on puhdas tie ja välillä linja on tosi likainen, Evans puolestaan totesi.
Toyotalla on yhä kisassa kolmoisjohto, sillä Sami Pajari ajaa kisassa kolmospaikalla. Lahtelaisen ero kärkipaikalle on 6,6 sekuntia.
– Oli aika hankalaa. Oli vähän sama fiilis kuin avauspätkällä. Olin ehkä liian varovainen muutamissa paikoissa, mutta silti menee ihan hyvin, Pajari summasi.
Neljäntenä kisassa on luxemburgilainen Gregoire Munster, joka on yllättänyt vauhdillaan. Munster on vain 6,9 sekuntia kärkeä perässä. Kuudennella sijalla on Munsterin Ford-tallikaveri Adrien Fourmaux ennen MM-sarjaa johtavaa Thierry Neuvillea. Belgialainen on jäänyt kärjestä auramiehen roolissa jo 13,8 sekuntia.
– Tästä tulee meille pitkä viikonloppu. Taistelen kyllä, mutta en voi tehdä paljon enempää, Neuville sanoi.
Hyundain Esapekka Lapin tehtävänä on vain varmistella tiimipisteitä korealaisvalmistajalle. Kahdeksantena kisassa oleva suomalainen kuitenkin tuskasteli tekemistään.
– Kaikki on hyvin. Oli aika hirveää. On vaikeaa pitää auto tiellä. Haluaisin olla nopeampi, mutta se on mahdotonta, Lappi manasi.
Ogierin tavoin myös latvialainen Martins Sesks ajautui Fordillaan ongelmiin. Sesks ajoi mutkan pitkäksi ja rikkoi kaksi rengasta. Koska mukana oli vain yksi varapyörä, piti Sesksin ajaa äärimmäisen varovaisesti pätkä läpi. Eroa kärkeen tuli muhkeat viisi minuuttia.
Perjantaina Chilen MM-rallissa ajetaan vielä kolme erikoiskoetta huoltotauon jälkeen. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
Chilen MM-rallin tilanne EK3/16 jälkeen:
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika |
---|---|---|---|
1. | Elfyn Evans | Toyota | 29.14,6 |
2. | Kalle Rovanperä | Toyota | +2,2 |
3. | Sami Pajari | Toyota | +6,6 |
4. | Gregoire Munster | Ford | +6,9 |
5. | Ott Tänak | Hyundai | +7,3 |
6. | Adrien Fourmaux | Ford | +7,4 |
7. | Thierry Neuville | Hyundai | +13,8 |
8. | Esapekka Lappi | Hyundai | +18,3 |
9. | Nikolai Grjazin | Skoda | +1.10,8 |
10. | Gus Greensmith | Skoda | +1.18,8 |
11. | Oliver Solberg | Skoda | +1.22,2 |
Chilen MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 26.9. 14.31 Testierikoiskoe: Conuco (6,79 km) Perjantai 27.9. 14.35 EK1: Pulperia 1 (19,72 km) 15.30 EK2: Rere 1 (13,34 km) 16.21 EK3: San Rosendo 1 (23,32 km) 19.11 Huoltotauko (30 min) 20.46 EK4: Pulperia 2 (19,72 km) 21.41 EK5: Rere 2 (13,34 km) 22.32 EK6: San Rosendo 2 (23,32 km) Lauantai 28.9. 15.07 EK7: Pelun 1 (15,65 km) 16.01 EK8: Lota 1 (25,64 km) 17.05 EK9: Maria las Cruces 1 (28,31 km) 19.37 Huoltotauko (30 min) 21.07 EK10: Pelun 2 (15,65 km) 22.01 EK11: Lota 2 (25,64 km) 23.05 EK12: Maria las Cruces 2 (28,31 km) Sunnuntai 29.9. 14.23 EK13: Laraquete 1 (18,62 km) 15.35 EK14: Bio Bio 1 (8,78 km) 16.35 EK15: Laraquete 2 (18,62 km) 19.15 EK16: Bio Bio 2 (8,78 km) *Power Stage