EK2: Teemu Suniselle keskeytys – Rovanperä ja Lappi jäivät rutkasti kärjestä

Teemu Suninen
Teemu Suninen. Kuva: M-Sport Ford
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

M-Sport Fordin suomalaiskuljettaja Teemu Suninen koki kovan kolauksen Monte Carlon MM-rallin toisella erikoiskokeella.

Sunisella oli ongelmia jo ensimmäisellä pätkällä, kuten kaikilla Fordin WRC-kuljettajilla, moottorin ylikuumenemisen kanssa. Sunisen urakka jäi kesken toisella pätkä, ja tallin mukaan keskeytys johtui voimansiirto-ongelmasta.

Suninen päässee jatkamaan kilpailua perjantaina ralli2-säännöllä, mutta hänen rasitteenaan on kymmenen minuutin aikasakko.

Hyundain Thierry Neuville kellotti huiman pohja-ajan erikoiskokeella, jonka lopussa sai olla tarkkana. Asvalttitie oli täysin jäässä, ja belgialainen hallitsi parhaiten haastavat olosuhteet. Neuville kellotti pohja-ajan peräti 25,5 sekunnin erolla Toyotan Sebastien Ogieriin nähden.

– Yritin olla ottamatta riskejä. Olen tyytyväinen rengasvalintaani, Neuville raportoi WRC All Liven haastattelussa.

Neuville siirtyi kokonaiskilpailun kärkeen. Ogier on toisena 19,1 sekunnin päässä Neuvillesta. Ott Tänak pitää hallussaan kolmossijaa (+25,1).

Fordin Esapekka Lappi ja Toyotan Kalle Rovanperä jäivät reilusti Neuvillen ykkösajasta kakkospätkällä. Lappi ja Rovanperä ovat kokonaistilanteessa sijoilla kuusi ja seitsemän yli minuutin päässä kärjestä.

– Oli hankalaa. Ajoin ensimäistä kertaa tällä autolla kunnon Monte-olosuhteissa. Otimme varman päälle, Rovanperä sanoi.

Monte Carlon MM-ralli jatkuu perjantaina kuudella erikoiskokeella.

Monte Carlon MM-ralli, tilanne EK2/16 jälkeen:
 1. Thierry Neuville    Hyundai 26.23,5 
 2. Sebastien Ogier     Toyota    +19,1
 3. Ott Tänak           Hyundai   +25,1
 4. Elfyn Evans         Toyota    +25,4
 5. Sebastien Loeb      Hyundai   +51,0 
 6. Esapekka Lappi      Ford    +1.07,8 
 7. Kalle Rovanperä     Toyota  +1.18,5
 8. Mads Östberg        Citroen +1.59,6
 9. Ole Christian Veiby Hyundai +2.21,3
10. Takamoto Katsuta    Toyota  +2.27,1
Monte Carlon MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 23.1.

21.38 EK1: Malijai – Puimichel (17,47 km)
23.26 EK2: Bayons – Bréziers (25,49 km)

Perjantai 24.1.

9.36 EK3: Curbans - Venterol 1 (20,02 km)
10.56 EK4: St-Clément-sur-Durance - Freissinières 1 (20,68 km)
12.21 EK5: Avançon - Notre-Dame-du-Laus 1 (20,59 km)
13.38 Huoltotauko
14.54 EK6: Curbans - Venterol 2 (20,02 km)
16.14 EK7: St-Clément-sur-Durance - Freissinières 2 (20,68 km)
17.39 EK8: Avançon - Notre-Dame-du-Laus 2 (20,59 km)

Lauantai 25.1.

10.38 EK9: St-Léger-les-Mélèzes - La Bâtie-Neuve 1 (16,87 km)
11.56 EK10: La Bréole - Selonnet 1 (20,73 km)
13.32 Huoltotauko
15.08 EK11: St-Léger-les-Mélèzes - La Bâtie-Neuve 2 (16,87 km)
16.26 EK12: La Bréole - Selonnet 2 (20,73 km)

Sunnuntai 26.1.

9.17 EK13: La Bollène-Vésubie - Peïra-Cava 1 (18,41 km)
10.08 EK14: La Cabanette - Col de Braus 1 (13,36 km)
11.55 EK15: La Bollène-Vésubie - Peïra-Cava 2 (18,41 km)
13.18 EK16: La Cabanette - Col de Braus 2 (13,36 km) *Power Stage

Lue myös nämä