EK2: Lauri Joonalta hieno avaus SM-ralliin, Jari Huttunen totuttelee – ”Kuin olisi ensimmäistä kertaa ajanut”

Teemu Asunmaa johtaa Pohjanmaan SM-rallia kahden ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen.
Lauri Joona
Lauri Joona. Kuva: M-Sport Ford
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Asunmaa joutuu auraamaan tietä kotikisassaan, mutta alavutelainen tykitti silti kahdelle perjantain pätkälle pohjat. Toinen Skoda-kuski Lauri Joona aloitti kuitenkin pirteästi ja on vain 1,4 sekuntia Asunmaata perässä.

– Tällä toisella pätkällä oli selvästi enemmän irtosoraa ja liukasta. Meni pari paikkaa liian varovaisesti ja muutama kohta meni leveäksi. Ei tullut ihan puhtaasti, Asunmaa jutteli Moottoriurheilu.tv:n Youtube-lähetyksessä.

– Pito oli hyvä tällä pätkällä. Vähän on hakemista vielä. Kovakyytisiin paikkoihin voisi mennä vielä kovempaa. Huomenna sitten uudella yrityksellä, Joona puolestaan sanoi.

Kolmannella sijalla kilpailussa ajaa Jari Huttunen, joka on taipunut toistaiseksi Asunmaalle 5,8 sekuntia. Kiuruvetinen sai Pohjanmaalle alleen Skoda Fabia R5 -auton hieman uudemman kehitysversion, jonka kanssa oli vielä hakemista.

– Tuntuu, että olisin ajanut ensimmäistä kertaa ralliautolla. Ekan pätkän maalissa sanoin Antille (kartanlukija Haapala), että kylläpä ajoin huonosti. Hän vain sanoi, että niin ajoitkin. Jospa tähän oppisi. Auto on kyllä tosi hieno. Varmasti pääsee kovaa, kunhan vaan oppii ajamaan, Huttunen naureskeli.

Konkarikuski Juha Salo pitää hallussaan neljättä sijaa. Eroa kärkeen on 6,2 sekuntia.

– Ei se hirveästi ollut puhdistunut. Yritin seurata Teemun jälkiä. Minun mielestäni pito oli parempi kuin ekalla pätkällä. Välillä oli jo latu täynnä, Salo kuittasi.

Viidentenä oleva Anssi Rytkönen on taipunut kärjestä jo 28,3 sekuntia. Kuudennella sijalla yleiskilpailussa on Mitsubishi-kuski Ville Hautamäki. Ford Fiesta Rally3 -autoa ohjastava Henri Hokkala on kahdeksantena ja johtaa SM2-luokkaa.

Heikki Kovalainen ajaa uudella Skoda Fabia RS Rally2 -autolla sijalla 13. Eroa kärkeen kahdella avauspätkällä tuli reilut 40 sekuntia. Avauspätkällä pyörähtänyt Citroen-kuski Niclas Grönholm 15. tilalla.

Kaksi tuntia muiden perässä startannut Jari-Matti Latvala aloitti komeasti. Historic-luokan Toyota Celicaa käskyttää Latvala on rallissa seitsemäntenä reilut puoli minuuttia vain kärkeä perässä.

Lauantaina Pohjanmaan SM-rallissa ajetaan kuusi erikoiskoetta.

Pohjanmaan SM-rallin tilanne EK2/8 jälkeen:

 1. Teemu Asunmaa      Skoda  12.20,5
 2. Lauri Joona        Skoda     +1,4
 3. Jari Huttunen      Skoda     +5,8
 4. Juha Salo          Skoda     +6,2
 5. Anssi Rytkönen     Skoda    +28,3
 6. Ville Hautamäki    Mitsu    +33,6
 7. Jari-Matti Latvala Toyota   +35,2
 8. Henri Hokkala      Ford     +35,8
 9. Jukka Ketomäki     Skoda    +36,7
10. Benjamin Korhola   Ford     +37,7
11. Kristian Nieminen  Ford     +38,5
12. Arttu Lähdeniemi   Mitsu    +39,3
13. Heikki Kovalainen  Skoda    +41,7
14. Konsta Saarinen    Mitsu    +46,4
15. Niclas Grönholm    Citroen  +47,9
16. Jesse Kallio       Ford     +50,5
17. Mika Eloluoma      Skoda    +51,7
18. Pekka Keski-Korsu  Ford     +52,2
19. Jaakko Lavio       Peugeot  +57,6
20. Nico Valkonen      Ford   +1.01,0
21. Ville Ruokanen     Ford   +1.01,7
22. Tuomas Välilä      Ford   +1.03,0

Pohjanmaan SM-rallin aikataulu:

Perjantai 19.5.

19.49 EK1 Kuusenmäki (11,34 km)
20.35 EK2 Länskikylä (12,84 km)

Lauantai 20.5.

11.29 EK3 Palonkylä (9,54 km)
12.05 EK4 Päkki (22,49 km)
12.33 EK5 Naarajoki 1 (14,69 km)
15.10 EK6 Seinäjoki City (1,40 km)
15.52 EK7 Ooperi (19,70 km)
16.35 EK8 Naarajoki 2 (14,69 km)

Lue myös nämä