EK18: Rovanperä turvallisessa johtoasemassa yötauolle – kamppailu WRC2-luokassa kiristyi

Kalle Rovanperä oli päivän nimi Viron MM-rallissa.
Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rovanperä ajoi päivän aikana seitsemän pohja-aikaa putkeen ja kasvatti johtoasemansa jo 29,1 sekuntiin. Lauantai oli Rovanperältä ja kartanlukija Jonne Halttuselta sensaatiomaista näytöstä.

Jos perjantaina kärkipaikasta joutui taistelemaan hampaat irvessä, tuli Rovanperä koko lauantain hymyn kare kasvoillaan. Johtoasema kasvoi sekunti sekunnilta.

– Päivä oli meille mahtava. Pahoissa paikoissa emme puristaneet, mutta muutoin menimme täysillä. Paljon ei ole varaa kiristää, huomenna riittää metsässä sama ajo kuin tänään. Kontrolloidaan ajoa, sillä sunnuntain lenkki on vielä melko vaikea.

Tallitoveri Elfyn Evans säilytti varmuudella kakkossijansa ja piti Hyundain Ott Tänakin takanaan 42,4 sekunnin erolla. Evans kehui avoimesti nuoren suomalaisen osaamista.

– Vauhti oli kovaa koko päivän, mutta minun oli vaikea pystyä Kallen aikoihin, kun olosuhteet huononivat iltapäivästä. Hänellä on varmasti enemmän menetettävää kuin minulla. Kallen vauhti ei ole ollut yllätys, sillä hän ajoi heti palkintokorokkeelle, kun hän tuli sarjaan pari vuotta sitten.

Rengassulkeiset maksoivat Esapekka Lapille mahdollisuuden taistella nelossijasta Thierry Neuvillea vastaan. Ennen sunnuntain kuutta erikoiskoetta tilanne on selkeä. Lapin ero kärkeen seitsemännellä sijalla on jo 4.35,4 minuuttia, eikä Neuvillenkaan nelossijaa uhkaa enää kukaan.

WRC2-luokassa taistelu löysi uomansa jo aamupäivän lenkillä. Teemu Suninen yritti Hyundaillaan sen minkä suinkin pystyi, mutta Andreas Mikkelsen löysi jostain aina sekunnit kotiinpäin.

Päivän päättäneellä yleisöerikoiskokeella Suninen otti Mikkelseniä kiinni 6,3 sekuntia norjalaisen ajovirheen johdosta. Mikkelsenin johtoasema Suniseen on 10,6 sekuntia.

Viron MM-ralli päättyy sunnuntaina, jolloin ohjelmassa on kuusi pätkää ja noin 78 EK-kilometriä.

Katso alta kooste lauantai-iltapäivän tapahtumista Viron MM-rallissa. Kilpailun tilanne ja aikataulu ovat videon alla.

Viron MM-rallin tilanne EK18/24 jälkeen:

 1. Kalle Rovanperä  Toyota  2.07.53,0
 2. Elfyn Evans      Toyota      +29,1
 3. Ott Tänak        Hyundai   +1.11,5
 4. Thierry Neuville Hyundai   +2.20,3
 5. Takamoto Katsuta Toyota    +3.43,0
 6. Adrien Fourmaux  Ford      +3.53,9
 7. Esapekka Lappi   Toyota    +4.35,4
 8. P-L Loubet       Ford      +6.16,4
 9. Gus Greensmith   Ford      +7.22,9
10. A. Mikkelsen     Skoda     +8.39,7
11. Teemu Suninen    Hyundai   +8.50,3
12. Marco Bulacia    Skoda     +9.30,5
13. Emil Lindholm    Skoda     +9.46,8
14. Jari Huttunen    Ford     +10.31,9

Viron MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):

Torstai 14.7.

09.01 Testierikoiskoe: Abissaare (6,23 km)
20.38 EK1: ERM 1 (1,66 km)

Perjantai 15.7.

07.45 EK2: Peipsiääre 1 (24,35 km)
08.43 EK3: Mustvee 1 (17,09 km)
10.26 EK4: Raanitsa 1 (21,45 km)
11.29 EK5: Vastsemõisa 1 (6,70 km)
13.48 Huoltotauko (30 min)
15.16 EK6: Peipsiääre 2 (24,35 km)
16.14 EK7: Mustvee 2 (17,09 km)
17.57 EK8: Raanitsa 2 (21,45 km)
19.00 EK9: Vastsemõisa 2 (6,70 km)

Lauantai 16.7.

09.03 EK10: Elva 1 (11,73 km)
10.16 EK11: Mäeküla 1 (10,27 km)
11.08 EK12: Otepää 1 (17,08 km)
12.02 EK13: Neeruti 1 (7,60 km)
13.50 Huoltotauko (30 min)
15.08 EK14: Elva 2 (11,73 km)
16.16 EK15: Mäekülä 2 (10,27 km)
17.08 EK16: Otepää 2 (17,08 km)
18.02 EK17: Neeruti 2 (7,60 km)
19.08 EK18: ERM 2 (1,66 km)

Sunnuntai 17.7.

06.48 EK19: Raadi 1 (6,56 km)
08.16 EK20: Kanepi 1 (16,48 km)
09.08 EK21: Kambja 1 (15,95 km)
11.00 EK22: Raadi 2 (6,56 km)
12.28 EK23: Kanepi 2 (16,48 km)
14.18 EK24: Kambja 2 (15,95 km) *Power Stage

Lue myös nämä