Toyotan Elfyn Evans on ottanut vahvan otteen Portugalin MM-rallin voitosta, kun enää kolme erikoiskoetta on ajamatta.
Evans ajoi sunnuntaiaamun toisella pätkällä, vajaan yhdeksän kilometrin mittaisella Montimin erikoiskokeella jälleen pohja-ajan. Walesilaisen etumatka kisan kärjessä ennen Hyundain Dani Sordoa on mukavat 21,7 sekuntia, kun kolme EK:ta on enää ajamatta.
MM-sarjaa johtava Toyotan Sebastien Ogier on noussut kilpailussa kolmanneksi. Eroa niin ikään Toyotalla ajavaan Takamoto Katsutaan on kertynyt 27,6 sekuntia.
Viidentenä rallissa jatkaa Fordin Adrien Fourmaux. Tiimitoveri Gus Greensmith on selättänyt tekniset ongelmat ja hiipinyt jo 0,9 sekunnin päähän ranskalaisesta.
WRC2-luokassa suomalaiskuskeilla on upea kaksoisjohto. Printsportin Volkswagenilla ajava Esapekka Lappi on ykköstilalla reilun minuutin erolla ennen Fordin Teemu Sunista.
Lappi on rallissa parhaana suomalaisena komeasti seitsemäntenä ja Suninen kahdeksantena. Pieksämäkeläinen voitti jo Rovaniemen MM-rallin helmikuussa ja nyt tyrkyllä on jo toinen ykköstila pienemmässä luokassa.
– Ei minua nyt turhauta, etten ole WRC-autossa ajamassa. Kaipuu ja haikeus ovat ehkä enemmän kuvaavia sanoja tähän tilanteeseen, Lappi kertoi Rallit.fille.
Portugalin MM-rallin tilanne EK17/20 jälkeen:
1. Elfyn Evans Toyota 3.18.58,8 2. Dani Sordo Hyundai +21,7 3. Sebastien Ogier Toyota +1.22,1 4. Takamoto Katsuta Toyota +1.49,7 5. Adrien Fourmaux Ford +4.39,8 6. Gus Greensmith Ford +4.40,7 7. Esapekka Lappi VW +8.55,1 8. Teemu Suninen Ford +10.13,1 9. Mads Östberg Citroen +11.17,3 10. Nikolai Grjazin VW +11.29,0
Portugalin MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 20.5. 11.01 Testierikoiskoe: Paredes (4,60 km) Perjantai 21.5. 10.08 EK1: Lousã 1 (12,35 km) 11.08 EK2: Góis 1 (19,51 km) 12.08 EK3: Arganil 1 (18,82 km) 14.31 EK4: Lousã 2 (12,35 km) 15.31 EK5: Góis 2 (19,51 km) 16.31 EK6: Arganil 2 (18,82 km) 17.58 EK7: Mortágua (18,16 km) 21.03 EK8: Lousada (3,36 km) Lauantai 22.5. 10.08 EK9: Vieira do Minho 1 (20,64 km) 11.08 EK10: Cabeceiras de Basto 1 (22,37 km) 12.24 EK11: Amarante 1 (37,92 km) 14.20 Huoltotauko (44 min) 16.38 EK12: Vieira do Minho 2 (20,64 km) 17.38 EK13: Cabeceiras de Basto 2 (22,37 km) 18.54 EK14: Amarante 2 (37,92 km) 21.03 EK15: Porto – Foz (3,30 km) Sunnuntai 23.5. 09.08 EK16: Felgueiras 1 (9,18 km) 09.53 EK17: Montim 1 (8,75 km) 10.38 EK18: Fafe 1 (11,18 km) 12.04 EK19: Felgueiras 2 (9,18 km) 14.18 EK20: Fafe 2 (11,18 km) *Power Stage
Katso alta kooste lauantaiaamupäivän erikoiskokeiden tapahtumista Portugalin MM-rallissa.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,374564″ ap mute ]