EK16: On se kone! Kalle Rovanperältä jälleen mykistävä esitys

Kalle Rovanperä on ollut aivan omaa luokkaansa Viron MM-rallin lauantain erikoiskokeilla.
Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallia johtava Rovanperä kellotti jo kuudennen perättäisen pohja-aikansa, kun hän piti selvästi nopeinta vauhtia toiseen kertaan ajetulla Otepään pikataipaleella. MM-sarjan kärjessä oleva Toyota-kuski löi tiimitoverinsa 3,5 sekunnilla.

– Fiilis on nyt hyvä autossa. En tiedä, mitä muuta voisimme tehdä. Ajamme vain hyvää vauhtia ilman riskejä, Rovanperä sanoi.

Rovanperällä on kisassa jo puolen minuutin etumatka Evansiin, joten tilanne on suomalaisen kannalta äärimmäisen herkullinen. Evansin vauhti ei näytä riittävän Rovanperän tasolle.

– Oli vaikeaa, urat olivat pahoja. Ei ollut helppoa, Evans totesi Otepään pätkän maalissa.

Kilpailussa kolmantena ajava Ott Tänak on jäänyt suomalaisesta jo yli minuutin. Neljäntenä olevan Thierry Neuvillen takamatka on puolestaan reilut kaksi minuuttia.

Toyotan Esapekka Lappi pitää hallussaan seitsemättä sijaa neljän ja puolen minuutin päässä kärjestä. Kuudentena olevalla Adrien Fourmaux’lla on 42,7 sekunnin etumatka suomalaiseen.

– Tulin aika hitaasti ja turvallisesti, sillä urat olivat todella syvät, Lappi sanoi.

Skodan Andreas Mikkelsen ja Hyundain Teemu Suninen jatkavat kamppailuaan WRC2-luokan kärkisijoilla. Mikkelsen on ykkösenä 15,6 sekunnin erolla Suniseen.

Lauantaina ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta. Viron MM-ralli päättyy sunnuntaina.

Katso alta kooste lauantaiaamupäivän tapahtumista Viron MM-rallissa. Kilpailun tilanne ja aikataulu ovat videon alla.

Viron MM-rallin tilanne EK16/24 jälkeen:

 1. Kalle Rovanperä  Toyota  2.01.31,0
 2. Elfyn Evans      Toyota      +29,4
 3. Ott Tänak        Hyundai   +1.09,8
 4. Thierry Neuville Hyundai   +2.16,8
 5. Takamoto Katsuta Toyota    +3.33,3
 6. Adrien Fourmaux  Ford      +3.49,9
 7. Esapekka Lappi   Toyota    +4.32,6
 8. P-L Loubet       Ford      +6.00,1
 9. Gus Greensmith   Ford      +7.09,5
10. A. Mikkelsen     Skoda     +8.11,2
11. Teemu Suninen    Hyundai   +8.26,8
12. Marco Bulacia    Skoda     +9.09,4
13. Emil Lindholm    Skoda     +9.24,4
14. Jari Huttunen    Ford     +10.07,7

Viron MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):

Torstai 14.7.

09.01 Testierikoiskoe: Abissaare (6,23 km)
20.38 EK1: ERM 1 (1,66 km)

Perjantai 15.7.

07.45 EK2: Peipsiääre 1 (24,35 km)
08.43 EK3: Mustvee 1 (17,09 km)
10.26 EK4: Raanitsa 1 (21,45 km)
11.29 EK5: Vastsemõisa 1 (6,70 km)
13.48 Huoltotauko (30 min)
15.16 EK6: Peipsiääre 2 (24,35 km)
16.14 EK7: Mustvee 2 (17,09 km)
17.57 EK8: Raanitsa 2 (21,45 km)
19.00 EK9: Vastsemõisa 2 (6,70 km)

Lauantai 16.7.

09.03 EK10: Elva 1 (11,73 km)
10.16 EK11: Mäeküla 1 (10,27 km)
11.08 EK12: Otepää 1 (17,08 km)
12.02 EK13: Neeruti 1 (7,60 km)
13.50 Huoltotauko (30 min)
15.08 EK14: Elva 2 (11,73 km)
16.16 EK15: Mäekülä 2 (10,27 km)
17.08 EK16: Otepää 2 (17,08 km)
18.02 EK17: Neeruti 2 (7,60 km)
19.08 EK18: ERM 2 (1,66 km)

Sunnuntai 17.7.

06.48 EK19: Raadi 1 (6,56 km)
08.16 EK20: Kanepi 1 (16,48 km)
09.08 EK21: Kambja 1 (15,95 km)
11.00 EK22: Raadi 2 (6,56 km)
12.28 EK23: Kanepi 2 (16,48 km)
14.18 EK24: Kambja 2 (15,95 km) *Power Stage

Lue myös nämä

  • Uusimmat