EK16: Kalle Rovanperä hyökkäsi aivan kolmossijan kantaan

Kalle Rovanperä jahtaa kolmossijaa Ruotsin MM-rallin päätöspäivänä.
Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rovanperällä oli hyökkäysvaihde silmässä heti sunnuntaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella. Toyotan suomalaistähti tykitti pohja-ajan ja saavutti kolmantena ajavaa Thierry Neuvillea 2,7 sekunnilla.

Neuville pysyi vielä kiinni viimeisessä palkintosijassa, mutta Rovanperä nousi jo aivan belgialaisen kantaan. Rovanperä on nyt 1,1 sekunnin päässä kolmostilasta.

– Olen melko tyytyväinen. Kapealla osuudella olisin voinut tulla puhtaammin. Meillä oli pieni ongelma siirtymällä ennen pätkää, mutta onneksi saimme tilanteen hoidettua, Rovanperä sanoi.

Neuvillen mukaan rengastaktiikka saattaa olla ratkaisevassa roolissa kisan lopussa.

– Pätkä tuli meiltä hyvin. Kallella oli neljä uutta nastarengasta, kun taas minulla oli vain kaksi uutta. Minulla pitäisi olla paremmat renkaat seuraaville pätkille, Neuville huomautti.

M-Sport Fordin Ott Tänak tukevoitti paikkaansa kisan kärjessä ajettuaan toiseksi nopeimman ajan Västervikin erikoiskokeella. Virolaistähdellä on nyt 11,6 sekunnin etumatka Hyundain Craig Breeniin.

– Pätkän alku tuli hyvin, mutta keskivaiheessa meiltä katosi hieman jarrut, Tänak raportoi.

Lauantaina rengasrikon jälkeen ulos ajanut Esapekka Lappi nousi yleiskilpailussa yhdeksänneksi Västervikin pätkän jälkeen. Hyundain suomalaiskuljettajalla on mahdollisuus kivuta vielä pari pykälää ylemmäksi kisan lopussa.

Ruotsin MM-rallissa ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta huoltotauon jälkeen.

Katso alta video lauantai-iltapäivän tapahtumista Ruotsin MM-rallissa. Kilpailun tilanne ja aikataulu ovat videon alla.

Ruotsin MM-rallin tilanne EK16/18 jälkeen:

 1. Ott Tänak        Ford   2.07.27,9
 2. Craig Breen      Hyundai    +11,6
 3. Thierry Neuville Hyundai    +24,9
 4. Kalle Rovanperä  Toyota     +26,0
 5. Elfyn Evans      Toyota   +1.12,4
 6. P-L Loubet       Ford     +3.06,4
 7. Oliver Solberg   Skoda    +6.47,4
 8. O.C. Veiby       VW       +7.33,1
 9. Esapekka Lappi   Hyundai  +7.33,3
10. Sami Pajari      Skoda    +8.05,7
11. Nikolai Grjazin  Skoda    +8.15,2
12. Georg Linnamäe   Hyundai  +9.08,1
13. Marco Bulacia    Skoda    +9.19,3
14. Lorenzo Bertelli Toyota   +9.32,2
15. Teemu Suninen    Hyundai  +9.33,4
16. Lauri Joona      Skoda    +9.42,2
17. Emil Lindholm    Skoda    +9.52,4

Ruotsin MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa):

Torstai 9.2.

10.01 Testierikoiskoe: Håkmark (5,45 km)
20.05 EK1: Umeå Sprint 1 (5,16 km)

Perjantai 10.2.

09.30 EK2: Brattby 1 (10,76 km)
10.31 EK3: Sarsjöliden 1 (14,23 km)
12.03 EK4: Botsmark 1 (25,81 km)
14.43 Huoltotauko (30 min)
15.53 EK5: Brattby 2 (10,76 km)
16.54 EK6: Sarsjöliden 2 (14,23 km)
18.26 EK7: Botsmark 2 (25,81 km)
20.05 EK8: Umeå Sprint 2 (5,16 km)

Lauantai 11.2.

09.05 EK9: Norrby 1 (12,54 km)
09.56 EK10: Floda 1 (28,25 km)
11.41 EK11: Sävar 1 (17,28 km)
13.35 Huoltotauko (30 min)
15.05 EK12: Norrby 2 (12,54 km)
15.56 EK13: Floda 2 (28,25 km)
17.41 EK14: Sävar 2 (17,28 km)
19.05 EK15: Umeå 1 (10,08 km)

Sunnuntai 12.2.

08.05 EK16: Västervik 1 (26,48 km)
09.50 Huoltotauko (15 min)
11.05 EK17: Västervik 2 (26,48 km)
13.18 EK18: Umeå 2 (

Lue myös nämä