Toyotan WRC-kuljettajat starttaavat lähes tasatilanteesta Belgian MM-rallin päätöspäivään. Tiimin suomalaiskuljettaja Kalle Rovanperä on kilpailussa neljäntenä lauantain erikoikoiskokeiden jälkeen.
Rovanperä päätti lauantain urakkansa kellottamalla toiseksi nopeimman ajan päivän viimeisellä pätkällä. Samalla hän nousi vain 3,3 sekunnin päähän kolmantena ajavasta tallikaveristaan Elfyn Evansista.
– En luovuta helpolla. Huominen on hankala päivä, sillä pätkät ovat täysin erilaisia kuin täällä. Katsotaan, mitä pystymme tekemään. Siitä tulee tiukka kamppailu, Rovanperä kertoi WRC All Liven lähetyksessä.
Rallikaravaani siirtyy varhain sunnuntaiaamuna Ypresin kaupungista lähes 300 kilometrin matkan Span moottoriradan maisemiin, missä päätöspäivän pätkät kulkevat.
MM-sarjaa johtava Sebastien Ogier on mukana kolmossijakamppailussa, sillä Toyotan ranskalaisässä on yhden sekunnin Rovanperää jäljessä. Toyota-kolmikko mahtuu siis vain 4,3 sekunnin sisään.
– Voin olla tyytyväinen. Se turhauttaa, että menetimme aikaa aamun lenkillä. Pitoa on niin vähän pätkien ensimmäisellä ajokerralla, etten pysty tekemään mitään. Toisella kierroksella pitoa on enemmän, mistä nautin enemmän, Ogier sanoi.
Hyundailla on asvalttikilpailussa tukeva kaksoisjohto. Lauantain päätöspätkällä pohja-ajan ajanut Thierry Neuville pitää kärkipaikkaa hallussaan 10,1 sekunnin erolla Craig Breeniin. Toyota-kuljettajat ovat yli 40 sekunnin päässä kärjestä.
Belgian MM-ralli päättyy sunnuntaina, jolloin ajetaan kisan neljä viimeistä erikoiskoetta.
Katso alapuolelta kooste Belgian MM-rallin lauantaiaamun erikoiskokeiden tapahtumista. Kisan tilanne videon jälkeen.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,385454″ ap mute]
Belgian MM-ralli, tilanne EK16/20 jälkeen:
1. Thierry Neuville Hyundai 2.06.18,8 2. Craig Breen Hyundai +10,1 3. Elfyn Evans Toyota +42,4 4. Kalle Rovanperä Toyota +45,7 5. Sebastien Ogier Toyota +46,7 6. Ott Tänak Hyundai +3.55,2 Belgian MM-rallin aikataulu:
Perjantai 13.8. 14.36 EK1 Reninge - Vleteren 1 (15,00 km) 15.25 EK2 Westouter - Boeschepe 1 (19,60 km) 16.15 EK3 Kemmelberg 1 (23,62 km) 17.09 EK4 Zonnebeke 1 (9,45 km) 18.06 Huoltotauko 19.15 EK5 Reninge - Vleteren 2 (15,00 km) 20.04 EK6 Westouter - Boeschepe 1 (19,60 km) 20.54 EK7 Kemmelberg 2 (23,62 km) 21.48 EK8 Zonnebeke 2 (9,45 km) *PERUTTU* 22.23 Huoltotauko Lauantai 14.8. 10.11 EK9 Hollebeke 1 (25,86 km) 11.08 EK10 Dikkebus 1 (12,49 km) 12.01 EK11 Watou 1 (13,62 km) 12.51 EK12 Mesen - Middelhoek 1 (7,99 km) 14.05 Huoltotauko 15.11 EK13 Hollebeke 2 (25,86 km) 16.08 EK14 Dikkebus 2 (12,49 km) 17.01 EK15 Watou 2 (13,62 km) 17.51 EK16 Mesen - Middelhoek 2 (7,99 km) 18.43 Huoltotauko Sunnuntai 15.8. 09.30 EK17 Stavelot 1 (9,05 km) 10.08 EK18 Francorchamps 1 (11,21 km) 11.40 EK19 Stavelot 2 (9,05 km) 13.18 EK20 Francorchamps 2 [Power Stage] (11,21 km)