Rovanperän auto vaurioitui jo edellisellä pätkällä. Rovanperä ja hänen kartanlukijansa Jonne Halttunen parsivat autoa kasaan huolellisesti ennen 15. erikoiskokeen alkua ja pitkäksi venyneen huoltotuon myötä suomalaiskaksikko tuli minuutin myöhässä AT:lle ja he saivat jo tästä hyvästä kymmenen sekunnin aikasakon.
Se ei olisi vielä vesittänyt suomalaisen kisaa, mutta korjaustoimenpiteet eivät ilmeisesti riittäneet. Rovanperä ei tullut Elmenteitan pätkää läpi läheskään kilpailuvauhtia ja hävisivät pohjat ajaneelle Fordin Gregoire Munsterille lähes kolme minuuttia.
Merkittävä aikatappio pudotti Rovanperän rallin voittotaistelusta ulos. Suomalainen putosi nyt kokonaistilanteessa neljänneksi sekä Hyundain Ott Tänakin että tallikaverinsa Takamoto Katsutan taakse. Eroa kärkeen on kertynyt nyt jo kolme minuuttia ja 40 sekuntia.
Huolestuttavinta Rovanperän kannalta on nyt se, että hänen autonsa takarenkaan tukivarsi näyttää olevan pahasti rikki, eikä sitä voi tässä kohtaa enää määräänsä enempää korjata. Rovanperän kisa on siis suuressa vaarassa mennä täysin pilalle.
Hyundain Ott Tänak jatkaa kokonaistilanteessa toisena. Hän on jäänyt rallia johtavasta Elfyn Evansista kuitenkin lähes kolme minuuttia. Ilman suurempia ongelmia kuljettajien MM-sarjaa johtava Evans on siis todella hyvässä ja turvallisessa tilanteessa.
Kenian Safari-rallissa ajetaan lauantaina vielä yksi erikoiskoe. Kisa päättyy sunnuntaina.
Kenian Safari-rallin tilanne EK15/21 jälkeen:
Sija | Kuljettaja | Auto | Aika |
---|---|---|---|
1. | Elfyn Evans | Toyota | 3.17.27,2 |
2. | Ott Tänak | Hyundai | +2.50,4 |
3. | Takamoto Katsuta | Toyota | +3.40,1 |
4. | Kalle Rovanperä | Toyota | +3.40,5 |
5. | Thierry Neuville | Hyundai | +5.04,3 |
6. | Sami Pajari | Toyota | +7.19,2 |
7. | Gregoire Munster | Ford | +10.48,2 |
Kenian Safari-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Keskiviikko 19.3.
09.01 Testierikoiskoe: Sleeping Warrior SEZ (5,16 km)
Torstai 20.3.
12.05 EK1: Super Special Kasarani (4,76 km)
15.43 EK2: Mzabibu 1 (8,27 km)
Perjantai 21.3.
06.13 EK3: Camp Moran 1 (31,40 km)
07.51 EK4: Loldia 1 (19,11 km)
09.04 EK5: Kengen Geothermal 1 (13,18 km)
09.57 EK6: Kedong 1 (15,10 km)
10.52 Huoltotauko (40 min)
12.30 EK7: Camp Moran 2 (31,40 km)
14.08 EK8: Loldia 2 (19,11 km)
15.21 EK9: Kengen Geothermal 2 (13,18 km)
16.14 EK10: Kedong 2 (15,10 km)
Lauantai 22.3.
07.35 EK11: Sleeping Warrior 1 (26,97 km)
08.35 EK12: Elmenteita 1 (17,31 km)
09.33 EK13: Soysambu 1 (28,97 km)
11.59 Huoltotauko (40 min)
14.05 EK14: Sleeping Warrior 2 (26,97 km)
15.05 EK15: Elmenteita 2 (17,31 km)
16.03 EK16: Soysambu 2 (28,97 km)
Sunnuntai 23.3.
05.42 EK17: Mzabibu 2 (8,27 km)
06.53 EK18: Oserengoni 1 (18,33 km)
08.05 EK19: Hell's Gate 1 (10,53 km)
09.18 Huoltotauko (15 min)
10.56 EK20: Oserengoni 2 (18,33 km)
13.15 EK21: Hell's Gate 2 (10,53 km) *Power Stage