Rallia johtava Tänak aloitti sunnuntaiaamun väkevästi ja pudotti pohja-ajan ensi kertaa ajetulle Smokovon erikoiskokeelle.
Tänak oli tällä kertaa 1,8 sekuntia nopeampi kuin Toyotan Sébastien Ogier. Kaksikko lähti heti karkuteille myös supersunnuntain tilanteessa.
Kaksikon vauhdista kertoo kaiken olennaisen se, että Hyundain Thierry Neuville hävisi pohjille 17,6 sekuntia ja Toyotan Elfyn Evans 18,3 sekuntia.
Aiemmin keskeyttämään joutunut Sami Pajari teki nyt paluun pätkille ja vei heti suomalaisten jäsentenvälisen. Hän oli yli 10 sekuntia nopeampi kuin Toyotan Kalle Rovanperä. Pajari oli omasta vauhdistaan jopa hieman yllättynyt.
– Todella liukasta oli, yritin vain olla tekemättä mitään tyhmää. Olisin voinut olla nopeampikin, mutta en odottanut olevani nopea, Pajari summasi.
Eilen lauantaina keskeyttämään joutunut Rovanperä paljasti puolestaan aika koruttoman suunnitelmansa. Tähtäin on jo iltapäivän puolella.
– Yritämme vain päästä Power Stagelle ja katsotaan sitten, mitä voimme tehdä siellä, Rovanperä sanoi.
Kokonaistilanteessa Tänakin johtoasema pysyi edelleen vankkana. Virolainen johtaa rallia nyt 45,4 sekunnin erolla Ogieriin nähden. Supersunnuntain osalta Tänak johtaa Ogieriin nähden 1,8 sekunnin erolla.
Kreikan MM-rallissa ajetaan sunnuntaina vielä kolme erikoiskoetta.
Kreikan MM-rallin tilanne EK14/17 jälkeen:
Sijoitus | Kuljettaja | Auto | Aika |
1. | Ott Tänak | Hyundai | 3.17.36,9 |
2. | Sebastien Ogier | Toyota | +45,4 |
3. | Adrien Fourmaux | Hyundai | +2.32,1 |
4. | Elfyn Evans | Toyota | +3.04,4 |
5. | Thierry Neuville | Hyundai | +4.17,7 |
6. | Oliver Solberg | Toyota | +7.56,8 |
Supersunnuntain tilanne:
Sijoitus | Kuljettaja | Auto | Aika |
1. | Ott Tänak | Hyundai | 21.05,2 |
2. | Sebastien Ogier | Toyota | +1,8 |
3. | Thierry Neuville | Hyundai | +17,6 |
4. | Elfyn Evans | Toyota | +18,3 |
5. | Adrien Fourmaux | Hyundai | +24,1 |
Kreikan MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 26.6
08.01 Shakedown: Lygaria (3,62 km)
18.05 EK1: EKO Athens (1,50 km)
Perjantai 27.6.
07.28 EK2: Aghii Theodori 1 (26,76 km)
08.31 EK3: Loutraki (12,90 km)
10.28 EK4: Aghii Theodori 2 (26,76 km)
11.46 Etähuolto 20 min
14.29 EK5: Thiva (19,58 km)
16.50 EK6: Stiri (24,18 km)
19.31 EK7: Elatia (11,58 km)
Lauantai 28.6.
08.22 EK8: Pavliani 1 (24,58 km)
10.05 EK9: Karoutes 1 (19,48 km)
11.32 EK10: Inohori 1 (17,66 km)
13.32 Huoltotauko 45 min
15.22 EK11: Pavliani 2 (24,58 km)
17.05 EK12: Karoutes 2 (19,48 km)
18.32 EK13: Inohori 2 (17,66 km)
Sunnuntai 29.6.
08.03 EK14: Smokovo 1 (26,16 km)
09.05 EK15: Tarzan 1 (23,37 km)
11.09 Huolto 15 min
12.32 EK16: Smokovo 2 (26,16 km)
14.15 EK17: Tarzan 2 (23,37 km) *Power Stage