Ranskalainen multimestari hyökkäsi rajusti heti aamusta ja teki pohja-ajan Inohorin erikoiskokeelle. Ogier peittosi Hyundain Thierry Neuvillen 5,3 sekunnin erolla.
Samalla Ogier nousi rallissa jo toiseksi, mutta ranskalaisen kannalta on valitettavaa, ettei häntä palkita tästä enää ylimääräisillä MM-pisteillä, vaikka hän onnistuikin ohittamaan kokonaistilanteessa kolmanneksi pudonneen Hyundain Dani Sordon.
Supersunnuntain osalta Ogier johtaa, mutta Neuville on heti toisena. Näillä tuloksilla Neuville olisi siis ottamassa myös sunnuntailta hyvän potin pisteitä ja tämä on tietysti todella tärkeää, jopa kenties ratkaisevaa MM-taistelun kannalta.
– Näin tämä on mennyt koko viikonlopun ajan, mutta ei tämä vielä ole ohi. Pätkä oli todella liukas, Ogier summasi.
– Tämä on nyt vain pelkkää hallintaa, mutta yritin silti pitää hyvän rytmin ajamisessa. Minulla oli hieman ongelmia pidon kanssa. Tämä oli niin kapea pätkä, että olisit hyvin voinut osua kiviin. Tieasema varmasti myös paranee paljon, Neuville puolestaan kertoi.
Hyundain Ott Tänak oli aamun ensimmäisellä pätkällä kolmanneksi nopein. Virolainen jäi Ogierin pohjista 10,5 sekuntia. Kokonaistilanteessa Tänak jatkaa neljännellä sijalla. Supersunnuntain osalta Tänak on kolmantena. Fordin Adrien Fourmaux on sunnuntain taulukossa neljäntenä ja Elfyn Evans viidentenä. Evansin olisi nyt kiristettävä tahtia, kun ajatellaan valmistajien MM-taistelua.
WRC2-luokan puolella Sami Pajari peittosi Robert Virveksen ja suomalainen jatkaa edelleen luokkajohdossa.
Kreikan MM-rallissa ajetaan sunnuntaina vielä kaksi erikoiskoetta.
Kreikan MM-rallin tilanne EK13/15 jälkeen:
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika |
---|---|---|---|
1. | Thierry Neuville | Hyundai | 3.15.11,2 |
2. | Sebastien Ogier | Toyota | +1.15,6 |
3. | Dani Sordo | Hyundai | +1.20,3 |
4. | Ott Tänak | Hyundai | +3.24,4 |
5. | Sami Pajari | Toyota | +5.34,4 |
6. | Robert Virves | Skoda | +6.12,9 |
7. | Yohan Rossel | Citroen | +6.32,5 |
8. | Kajetan Kajetanowicz | Skoda | +7.41,8 |
9. | Fabrizio Zaldivar | Skoda | +10.21,5 |
10. | Georg Linnamäe | Toyota | +10.52,8 |
Supersunnuntain tilanne:
Sijoitus | Kuljettaja | Talli | Aika |
---|---|---|---|
1. | Sebastien Ogier | Toyota | 14.00,6 |
2. | Thierry Neuville | Hyundai | +5,3 |
3. | Ott Tänak | Hyundai | +10,5 |
4. | Adrien Fourmaux | Ford | +21,1 |
5. | Elfyn Evans | Toyota | +22,3 |
6. | Takamoto Katsuta | Toyota | +28,9 |
7. | Dani Sordo | Hyundai | +31,9 |
Kreikan Akropolis-rallin aikataulu:
Torstai 5.9. 09.01 Testierikoiskoe: Lygaria (3,62 km) Perjantai 6.9. 07.58 EK1: Ano Pavliani 1 (22,47 km) 09.09 EK2: Dafni 1 (21,67 km) 11.17 EK3: Tarzan 1 (23,37 km) 13.16 Huoltotauko (30 min) 14.29 EK4: Ano Pavliani 2 (22,47 km) 15.40 EK5: Dafni 2 (21,67 km) 17.48 EK6: Tarzan 2 (23,37 km) Lauantai 7.9. 08.16 EK7: Rengini (28,67 km) 10.37 EK8: Thiva (20,95 km) 13.05 EK9: Aghii Theodori 1 (25,87 km) 14.58 Rengashuolto (15 min) 15.46 EK10: Loutraki (12,90 km) 17.05 EK11: Aghii Theodori 2 (25,87 km) 21.05 EK12: EKO SSS (1,97 km) Sunnuntai 8.9. 08.59 EK13: Inohori (17,47 km) 10.05 EK14: Eleftherohori 1 (18,29 km) 12.15 Huoltotauko (15 min) 13.15 EK15: Eleftherohori 2 (17,47 km) *Power Stage