Rovanperä nakutti 12 pohja-aikaa putkeen, jonka myötä mies johtaa kisaa jo 45,2 sekunnin erolla ennen tallikaveri Sebastien Ogieria. Lauantain päättäneellä yleisöpätkällä Rovanperä jäi toisen tiimikaverinsa Elfyn Evansin pohjista 0,6 sekuntia, mutta pohja-aikaputken katkeaminen ei juuri hetkauttanut kaksinkertaista mestaria.
– Oli hienoa nähdä näin paljon faneja. Emme halunneet tehdä mitään tyhmää tällä pätkällä. Riskit olivat liian suuret, Rovanperä kuittasi.
– Tällä pätkällä oli helppo tehdä tyhmä virhe. Huomenna pitää olla vauhdissa. Ei haittaa, vaikka en voitakaan juuri tätä pätkää, Ogier puolestaan totesi.
Evans on kisassa kolmantena, mutta eroa kärkeen on tullut jo reilusti yli minuutti. Toyotan neloisjohdon täydentää Takamoto Katsuta. Hyundai-kuskeista parhaimmalla sijalla on Adrien Fourmaux, joka ajaa viidentenä.
Hyundain supertähdille Thierry Neuvillelle ja Ott Tänakille kisa on ollut vaikea. Kaksikko on tuskaillut autonsa ajettavuuden kanssa läpi rallin. Neuville on rallissa kuudentena ja Tänak seitsemäntenä reilusti yli kahden minuutin päässä kärjestä.
Kanariansaarten MM-ralli päättyy sunnuntaina, jolloin ohjelmassa on vielä viisi erikoiskoetta.
Kanariansaarten MM-rallin tilanne EK13/18 jälkeen:
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika |
---|---|---|---|
1. | Kalle Rovanperä | Toyota | 2.22.17,3 |
2. | Sebastien Ogier | Toyota | +45,2 |
3. | Elfyn Evans | Toyota | +1.08,1 |
4. | Takamoto Katsuta | Toyota | +1.43,9 |
5. | Adrien Fourmaux | Hyundai | +2.09,6 |
6. | Thierry Neuville | Hyundai | +2.15,2 |
7. | Ott Tänak | Hyundai | +2.37,3 |
8. | Yohan Rossel | Citroen | +5.45,9 |
9. | Alejandro Cachon | Toyota | +6.04,7 |
10. | Josh McErlean | Ford | +6.12,3 |
Kanariansaarten MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 24.4.
11.01 Testierikoiskoe: Santa Brígida (6,26 km)
Perjantai 25.4.
10.03 EK1: Valsequillo - Telde 1 (26,32 km)
11.49 EK2: Velleseco - Artenara 1 (15,27 km)
13.25 EK3: La Aldea - Mogán 1 (17,83 km)
15.35 Huoltotauko
17.18 EK4: Valsequillo - Telde 2 (26,32 km)
19.04 EK5: Velleseco - Artenara 2 (15,27 km)
20.40 EK6: La Aldea - Mogán 2 (17,83 km)
Lauantai 26.4.
10.05 EK7: Moya - Gáldar 1 (24,09 km)
11.48 EK8: Arucas - Firgas - Teror 1 (13,75 km)
12.58 EK9: Tejeda - San Mateo 1 (23,30 km)
15.40 Huoltotauko
17.05 EK10: Moya - Gáldar 2 (24,09 km)
18.48 EK11: Arucas - Firgas - Teror 2 (13,75 km)
19.58 EK12: Tejeda - San Mateo 2 (23,30 km)
22.35 EK13: Las Palmas de Gran Canaria (1,80 km)
Sunnuntai 27.4.
10.10 EK14: Agüimes - Santa Lucía 1 (14,97 km)
11.05 EK15: Maspalomas 1 (13,47 km)
12.35 EK16: Costa Canaria (1,50 km)
13.21 EK17: Agüimes - Santa Lucía 2
15.15 EK18: Maspalomas 2 (13,47 km) *Power Stage