Toyotan Kalle Rovanperä oli hurjassa vauhdissa Kreikan MM-rallin 13. erikoiskokeella, yli 23 kilometriä pitkällä Tarzanin pätkällä sunnuntaiaamuna.
Rovanperä kirjautti EK:lle ylivoimaiset pohjat. Nuori suomalainen oli 14,1 sekuntia nopeampi kuin toista sijaa hallussaan pitävä Hyundain Ott Tänak. Kolmanneksi parhaan ajan pätkällä kirjauttanut tallikaveri Sebastien Ogier jäi puolestaan Rovanperästä liki puoli minuuttia.
Kokonaistilanteessa Rovanperän johtoasema on jo 44,9 sekuntia ennen Tänakia, kun kaksi pätkää on enää jäljellä.
– Tuntui kyllä hyvältä. Rehellisesti sanottuna puskin aika kovaa, mutta en kuitenkaan liikaa. Meidän nuotit ja kaikki muut valmistelut osuivat kohdilleen. Alussa oli enemmän mutaa kuin ajattelin. Se ei ollut helppoa kovilla renkailla, Rovanperä hehkutti.
– Seuraava pätkä on vaikea ja pitkä. Siellä mennään kylien läpi ja on paljon paikkoja, mitä pitää varoa, Rovanperä jatkoi.
Tänak oli liikkeellä neljällä pehmeällä renkaalla, mikä oli monen kuskin mukaan paras valinta sateiselle pätkälle. Rovanperällä oli kahden kovan ja kahden pehmeän renkaan sekoitus, mutta se ei menoa haitannut. Virolaiskuski valitteli jonkinlaista teknistä vikaa.
– Meillä on jonkinlainen sähköpuolen ongelma. Yritetään selvitä sen kanssa, Tänak kuittasi.
Ogier puolestaan valitti, että tietoa vesisateesta ei ollut. Hyundai-kuskit ajoivat pehmeillä renkalla, mutta Toyotalla oli kovia renkaita matkassa.
– Meillä ei ollut tietoa, että vettä sataa. Varsinkin alussa pitoa ei ollut yhtään. Rengasvalinta oli selvästi väärä. En halunnut tehdä tyhmiä virheitä, Ogier summasi.
Ogier on jäänyt Rovanperästä jo yli minuutin. Hyundain Dani Sordo ajaa rallissa edelleen neljäntenä. Fordin Gus Greensmith on viidentenä. Toyotan Elfyn Evans on kuudentena ennen Fordin Adrien Fourmaux´ta, joka kärsi moottoriviasta ja tuli rutkasti myöhässä sunnuntaiaamun avauspätkälle.
– Meillä oli moottorin kanssa ongelmia, joka piti korjata siirtymällä. Vaihdoimme sytytystulpat ja sen jälkeen kaikki meni hyvin. Siinä meni hyvä taistelu, Fourmaux manasi.
Katso alapuolelta Kreikan MM-rallin lauantaiaamun parhaat palat. Kisan tilanne videon jälkeen.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2354,387445″ ap mute]
Kreikan MM-rallin tilanne EK13/15 jälkeen:
1. Kalle Rovanperä Toyota 2.54.15,5 2. Ott Tänak Hyundai +44,9 3. Sebastien Ogier Toyota +1.08,2 4. Dani Sordo Hyundai +2.39,3 5. Gus Greensmith Ford +4.42,2 6. Elfyn Evans Toyota +6.37,2 7. Adrien Fourmaux Ford +6.48,4 8. Andreas Mikkelsen Skoda +7.57,5 9. Marco Bulacia Skoda +8.04,3 10. Thierry Neuville Hyundai +8.29,7
Kreikan MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 9.9. 08.01 Testierikoiskoe (4,25 km) 18.08 EK1: Athens Stage (0,98 km) Perjantai 10.9. 10.18 EK2: Aghii Theodori 1 (17,54 km) 11.11 EK3: Loutraki (19,40 km) 13.24 EK4: Aghii Theodori 2 (17,54 km) 15.47 EK5: Thiva (23,27 km) 17.40 EK6: Elatia (11,65 km) Lauantai 11.9. 08.32 EK7: Pavliani 1 (24,25 km) 09.57 EK8: Gravia (24,81 km) 11.52 EK9: Bauxites (22,97 km) 13.08 EK10: Eleftherochori 1 (18,14 km) 14.33 Huoltotauko (40 min) 16.26 EK11: Pavliani 2 (24,25 km) 18.08 EK12: Eleftherochori 2 (18,14 km) Sunnuntai 12.9. 08.08 EK13: Tarzan 1 (23,37 km) 09.51 EK14: Pyrgos (33,20 km) 13.18 EK15: Tarzan 2 (12,68 km) *Power Stage