Uransa yhdeksättä maailmanmestaruuttaan saudeista jahtaava Toyotan Sébastien Ogier on tähän saakka säästynyt rengasrikoilta, mutta iltapäivän ensimmäisellä lenkillä sellainen tuli viimein myös hänelle.
Ogierin onneksi kyseessä oli niin sanottu hidas rengasrikko ja se tuli kaiken lisäksi aivan Alghulahin erikoiskokeen lopussa. Ogier pystyi näin ollen peittoamaan sekä Kalle Rovanperän että Elfyn Evansin, eikä ranskalainen menettänyt liikaa aikaa. Mutta toki hänelle on enää nyt vain yksi vararengas matkassa lenkin lopuille pätkille.
Hyundain Ott Tänak pystyi ajamaan päivän toisen pohja-ajan ja jätti Martins Sesksin tällä pätkällä 1,9 sekunnin päähän.
Toyotan Sami Pajari jäi viidenneksi ja hävisi Tänakin pohja-ajalle 4,7 sekuntia. Pajari oli omasta tilanteestaan hieman huolissaan pätkän maalissa.
– Meillä on jokin ongelma – tai kuuluu jotain outoa ääntä auton takaosasta. Täytyy katsoa. Se voi olla, että rengas on vain taas vähän laminoitunut, Pajari kertoi.
Toyotan Kalle Rovanperä piti vasta kahdeksanneksi nopeinta vauhtia ja jäi kärjen vauhdista 9,8 sekuntia. Suomalainen ei ollut pätkän maalissa lainkaan tyytyväinen.
– Aika rajussa kunnossa oli tämä pätkä. Aikamoisia pommeja koko ajan tiellä. Katsotaan nyt, miten selvitään nämä loput pätkät, Rovanperä sanoi.
Toyotan Takamoto Katsutalla oli puolestaan raju tilanne. Hän suistui ajolinjalta ulos kivikkoa kohti, mutta sai autonsa pysäytettyä juuri ennen kuin se osui kiviin. Katsutan auto säilyi siis ehjänä ja matka jatkui. Katsutalla tuli myös hidas rengasrikko pätkän loppupäässä, mutta sekään ei liian pahasti vesittänyt japanilaisen mahdollisuuksia. Hän jatkaa kilpailussa kuudentena.
Kokonaistilanteen osalta tilanne ei juurikaan muuttunut. Adrien Fourmaux johtaa edelleen rallia, mutta ero M-Sportin Martins Sesksiin on vain 1,9 sekuntia. Pajari jatkaa kolmantena. Suomalainen on jäänyt kärjestä 6,3 sekuntia. Tänak nousi nyt jaetulle kolmannelle sijalla ja myös virolainen on jäänyt kärjestä 6,3 sekuntia.
MM-taistelussa mukana olevat kuljettajat jatkavat tutuilla sijoilla. Ogier on seitsemäntenä 24,1 sekuntia Rovanperää edellä ja Elfyn Evans edelleen kymmenentenä. Hän pystyy vielä nousemaan ajamalla ainakin Fordin Grégoire Munsterin edelle, sillä kaksikon välinen ero on vain 5,7 sekuntia.
Saudi-Arabian MM-rallissa ajetaan perjantaina vielä kaksi erikoiskoetta. Kilpailu päättyy lauantaina.
Saudi-Arabian MM-rallin tilanne EK12/17 jälkeen:
| Sija | Kuljettaja | Auto | Aika |
|---|---|---|---|
| 1. | Adrien Fourmaux | Hyundai | 2.09.02,7 |
| 2. | Martins Sesks | Ford | +1,9 |
| 3. | Sami Pajari | Toyota | +6,3 |
| 3. | Ott Tänak | Hyundai | +6,3 |
| 5. | Thierry Neuville | Hyundai | +44,2 |
| 6. | Takamoto Katsuta | Toyota | +1.17,4 |
| 7. | Sebastien Ogier | Toyota | +1.34,8 |
| 8. | Kalle Rovanperä | Toyota | +1.58,9 |
| 9. | Gregoire Munster | Ford | +4.07,2 |
| 10. | Elfyn Evans | Toyota | +4.12,9 |
Saudi-Arabian MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Keskiviikko 26.11.
10.01 Testierikoiskoe: Thahban (4,56 km)
19.35 EK1: Jameel Motorsport Super Special 1 (5,22 km)
Torstai 27.11.
07.08 EK2: Al Faisaliyah 1 (19,36 km)
08.06 EK3: Moon Stage 1 (20,12 km)
09.04 EK4: Khulais 1 (11,33 km)
11.14 Huolto (40 min)
13.22 EK5: Al Faisaliyah 2 (19,36 km)
14.20 EK6: Moon Stage 2 (20,12 km)
15.18 EK7: Khulais 2 (11,33 km)
18.28 Huolto (45 min)
19.31 EK8: Jameel Motorsport Super Special 2 (5,22 km)
Perjantai 28.11.
07.26 EK9: Alghulah 1 (11,69 km)
08.19 EK10: Um Al Jerem 1 (30,58 km)
09.35 EK11: Wadi Almatwi 1 (24,90 km)
11.15 Huolto (40 min)
12.51 EK12: Alghulah 2 (11,69 km)
13.47 EK13: Um Al Jerem 2 (30,58 km)
15.05 EK14: Wadi Almatwi 2 (24,90 km)
Lauantai 29.11.
08.05 EK15: Thahban 1 (16,29 km)
09.21 EK16: Asfan (33,28 km)
12.15 EK17: Thahban 2 (16,29 km) *Power Stage
















