EK12: Ott Tänak nousi Sardinian MM-rallin johtoon – Suninen jatkaa kolmantena

Teemu Suninen
Teemu Suninen. Kuva: M-Sport Ford
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyotan Ott Tänak nousi Sardinian MM-rallin johtoon kisan 12. erikoiskokeella Monte Lernossa. Tänak tykitti aamupäivän kolmannen pohja-aikansa yhdeksän sekunnin erolla ennen Hyundain Dani Sordoa.

– Meidän pitää puskea kovaa. Tiesin, että minulla on etua rengasvalinnasta ekalla pätkällä ja siellä yritin repiä eroa. Pitää jatkaa yrittämistä. Tällä pätkällä sammutin auton kerran ja siinä meni aikaa, Tänak summasi WRC All Liven lähetyksessä.

– Hävisimme paljon aikaa. Yritimme kyllä, mutta vaikeaa oli. En pystynyt hallitsemaan autoa. Luistelimme vähän siellä täällä, Sordo puolestaan sanoi.

Tänakin johtoasema on 6,4 sekuntia Sordoon nähden. Suninen on ollut lauantaina kolmanneksi nopein kuljettaja, mutta ei pysty vastaamaan kärjen vauhtiin. Suomalaiskuskin ero Tänakiin on jo 27,1 sekuntia.

– Vauhti on ollut ihan hyvää. Olin tällä pätkällä vähän liian varovainen, Suninen tokaisi.

Neljäntenä rallissa on Sunisen tiimitoveri Elfyn Evans ennen Hyundain Andreas Mikkelsenia ja Toyotan Kris Meekea.

Skodan suomalaistähti Kalle Rovanperä johtaa WRC2 Pro -luokkaa 20 sekunnin erolla ennen tallikaveri Jan Kopeckya.

– Nyt kun säädöt on autossa kunnossa, niin ajaminen sujuu hyvin.

Lauantaina Sardiniassa ajetaan vielä neljä erikoiskoetta.

Katso alta video Sardinian MM-rallin perjantai-iltapäivän tapahtumista.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,268431″ ap mute ]

 

Sardinian MM-rallin tilanne EK12/19 jälkeen:
 1. Ott Tänak           Toyota  2.20.39,9
 2. Dani Sordo          Hyundai     +6,4
 3. Teemu Suninen       Ford        +27,1
 4. Elfyn Evans         Ford        +55,0
 5. Andreas Mikkelsen   Hyundai     +57,6
 6. Kris Meeke          Toyota    +1.08,4
 7. Thierry Neuville    Hyundai   +2.00,3
 8. Esapekka Lappi      Citroen   +2.20,4
 9. Kalle Rovanperä     Skoda     +5.06,3
10. Pierre-Louis Loubet Skoda     +5.17,0
11. Juho Hänninen       Toyota    +5.22,4
Sardinian MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 13.6.

18.00 EK1: Ittiri Arena Show (2,00 km)

Perjantai 14.6.

9.03 EK2: Tula 1 (22,25 km)
10.20 EK3: Castelsardo 1 (14,72 km)
11.09 EK4: Tergu - Osilo 1 (14,14 km)
12.18 EK5: Monte Baranta 1 (10,99 km)
13.14 Huoltotauko (40 min)
15.42 EK6: Tula 2 (22,25 km)
16.59 EK7: Castelsardo 2 (14,72 km)
17.48 EK8: Tergu - Osilo 2 (14,14 km)
18.57 EK9: Monte Baranta 2 (10,99 km)

Lauantai 15.6.

9.08 EK10: Coiluna - Loelle 1 (14,97 km)
10.11 EK11: Monti di Alà 1 (28,21 km)
11.03 EK12: Monte Lerno 1 (28,03 km)
13.55 Huoltotauko (40 min)
17.08 EK13: Coiluna - Loelle 2 (14,97 km)
18.11 EK14: Monti di Alà 2 (28,21 km)
19.03 EK15: Monte Lerno 2 (28,03 km)

Sunnuntai 16.6.

9.15 EK16: Cala Flumini 1 (14,06 km)
10.08 EK17: Sassari - Argentiera 1 (6,89 km)
12.15 EK18: Cala Flumini 2 (14,06 km)
13.18 EK19: Sassari - Argentiera 2 (6,89 km) *Power Stage

Lue myös nämä

  • Uusimmat