Pajari keskeytti kertaalleen jo torstai-iltana ulosajoon, mutta pystyi jatkamaan kisaa perjantaina. Lauantain toiseksi viimeisellä pätkällä tuli kirjaimellisesti lisää lunta tupaan, kun Pajari keskeytti jälleen ulosajoon.
Suomalaiskuljettaja oli ajanut koko päivän pelkkiä terveisiä, mutta silti auto lipsahti taas ulos.
Sydämentykytyksiä aiheutti myös rallin johtaja Oliver Solberg, joka piipahti pellolla aivan pätkän lopussa. Solberg menetti auton hallinnan, mutta onnekseen hän päätyi pellolle, jossa pystyi kääntämään autonsa ja palaamaan takaisin tielle. Aikaa meni hukkaan noin 15 sekuntia, mutta silti Solberg ajoi 1,9 sekunnin pohjat ennen kisan kakkosta Elfyn Evansia.
– En tiedä, mitä tapahtui. Yritin olla niin varovainen koko pätkän ajan. Minulla oli urat merkittynä, mutta siellä oli hirveästi lunta, enkä voinut tehdä mitään. Ehkä olisin voinut ottaa vieläkin varovaisemmin, koska ajoin pohjat. Olin todella onnekas, Solberg myönsi.
Kisan moninkertainen voittaja Toyotan Sebastien Ogier luovutti taistelun superhankalissa olosuhteissa. Ogier hävisi pohjille 18,2 sekuntia ja on jo puolitoista minuuttia Solbergia perässä. Myös Evans on kakkostilalla kasvattanut etumatkansa Ogieriin 26,6 sekuntiin.
– Otin jarrun kaasulta. En halunnut iskeä tuollaisissa olosuhteissa. Se ei ollut ajettavaa, Ogier kertoi.
– Uskomatonta! Luulisi, että olosuhteet paranisivat, mutta tämä meni vielä pahemmaksi, Evans puolestaan totesi.
Neljäntenä rallissa on Hyundain Adrien Fourmaux ennen tallikaveriaan Thierry Neuvillea. Kuudennella sijalla jatkaa M-Sport Fordin Jon Armstrong. Hyundain Hayden Paddon menetti pätkällä viisi minuuttia ulosajon takia ja tippui ulos kärkikymmeniköstä.
WRC2-luokan kärkitaistossa nähtiin myös draamaa, kun Nikolai Grjazin ajoi ulos ja joutui keskeyttämään. Se vankisti Citroen-kuski Leo Rosselin kärkipaikkaa luokassa.
Monte Carlon MM-rallissa ajetaan vielä yksi lyhyt kaupunkierikoiskoe lauantaina. Kisa päättyy sunnuntaina.
Monte Carlon MM-rallin tilanne EK12/17 jälkeen:
| Sija | Kuljettaja | Auto | Aika |
|---|---|---|---|
| 1. | Oliver Solberg | Toyota | 3.14.03,9 |
| 2. | Elfyn Evans | Toyota | +1.04,7 |
| 3. | Sebastien Ogier | Toyota | +1.31,3 |
| 4. | Adrien Fourmaux | Hyundai | +6.13,8 |
| 5. | Thierry Neuville | Hyundai | +7.29,5 |
| 6. | Jon Armstrong | Ford | +10.06,1 |
| 7. | Leo Rossel | Citroen | +11.01,8 |
| 8. | Gregoire Munster | Ford | +11.24,8 |
| 9. | Takamoto Katsuta | Toyota | +11.47,1 |
| 10. | Roberto Dabra | Skoda | +12.29,5 |
Monte Carlon MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Keskiviikko 21.1.
15.01 Testierikoiskoe: Gap (4,25 km)
Torstai 22.1.
17.05 EK1: Toudon / Saint-Antonin (21,90 km)
19.35 EK2: Esclangon / Seyne-les-Alpes (23,80 km)
21.35 EK3: Vaumeilh / Claret 1 (15,06 km)
Perjantai 23.1.
10.04 EK4: Laborel / Chauvac-Laux-Montaux 1 (17,95 km)
11.32 EK5: Saint-Nazaire-le-Désert / La Motte-Chalancon 1 (28,70 km)
12.50 EK6: La-Bâtie-des-Fontes / Aspremont 1 (17,79 km)
14.25 Huolto (33 min)
16.16 EK7: Laborel / Chauvac-Laux-Montaux 2 (17,95 km)
17.44 EK8: Saint-Nazaire-le-Désert / La Motte-Chalancon 2 (28,70 km)
19.05 EK9: La-Bâtie-des-Fontes / Aspremont 2 (17,79 km)
Lauantai 24.1.
09.31 EK10: La Bréole / Bellaffaire 1 (29,93 km)
10.55 EK11: Vaumeilh / Claret 2 (15,06 km)
12.15 Huolto (33 min)
13.31 EK12: La Bréole / Bellaffaire 2 (29,93 km)
15.00 Etähuolto (20 min)
19.35 EK13: Monaco Circuit (2,69 km)
Sunnuntai 25.1.
09.05 EK14: Col de Braus / La Cabanette 1 (12,50 km)
10.35 EK15: La Bollène-Vésubie / Moulinet 1 (23,45 km)
12.09 EK16: Col de Braus / La Cabanette 2 (12,50 km)
14.15 EK17: La Bollène-Vésubie / Moulinet 2 (23,45 km) *Power Stage
















