Päivä käynnistyi hurjalla haasteella, 27-kilometrisellä Sleeping Warriorin erikoiskokeella, joka oli rajussa kunnossa. Pätkän alusta löytyi pitkä mutaosuus, jossa kuskien piti ajaa kieli keskellä suuta selvitäkseen sen läpi.
Pätkä karsi niin sanotusti jyvät akanoista. Erot venyivät isoiksi, mutta Toyotan tehdastiimin kuljettajat suorastaan säkenöivät aamun avauksessa.
Sen sijaan Hyundain Thierry Neuville törmäsi ongelmiin, kun hänen autostaan hajosi rengas. Belgialainen joutui pysähtymään pätkän varteen vaihtamaan renkaan kartanlukijansa Martijn Wydaeghen kanssa.
Neuville jäi lopulta yli kaksi ja puoli minuuttia pohja-ajan kirjauttaneesta Elfyn Evansista. Erosta noin puolet tuli renkaanvaihdosta, mutta toinen puolikas tuli puhtaasti ajosuorituksesta.
Safari-rallia johtava Evans tykitti Sleeping Warriorin pätkällä pohja-ajan lopulta 8,2 sekunnin erolla tallikaveriinsa Kalle Rovanperään, joka on kilpailussa kakkosena. Kokonaistilanteessa Evansin johto Rovanperään on nyt 15,9 sekuntia.
Toyotan Takamoto Katsuta sijoittui pikataipaleella kolmanneksi jäätyään reilut puoli minuuttia Evansin kärkiajasta. Hyundain Ott Tänak oli paras Toyotan ulkopuolinen kuljettaja, mutta hänellekin kertyi tappiota 40 sekuntia.
Toyota-kuskien kaksoisjohto vankistui siis entisestään, sillä kolmantena ajava Tänak on nyt yli puolentoista minuutin päässä Evansista. Toyota-kuski Katsuta nousi puolestaan kokonaistilanteessa neljänneksi Neuvillen edelle. Katsutan ja Neuvillen ero kärkeen on jo yli neljä minuuttia.
Sami Pajari jatkaa kisassa kuudentena noin kuusi minuuttia kärjestä jääneenä. M-Sport Fordin Josh McErlean joutui sen sijaan luopumaan Sleeping Warriorissa seitsemännestä sijastaan – irlantilainen pääsi lopulta maaliin, mutta aikaa oli mennyt hukkaan puolisen tuntia.
Lauantaina Kenian Safari-rallissa ajetaan vielä viisi erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
Kenian Safari-rallin tilanne EK11/21 jälkeen:
Sija | Kuljettaja | Auto | Aika |
---|---|---|---|
1. | Elfyn Evans | Toyota | 2.17.05,4 |
2. | Kalle Rovanperä | Toyota | +15,9 |
3. | Ott Tänak | Hyundai | +1.35,8 |
4. | Takamoto Katsuta | Toyota | +4.00,9 |
5. | Thierry Neuville | Hyundai | +4.12,0 |
6. | Sami Pajari | Toyota | +5.54,0 |
7. | Gus Greensmith | Skoda | +7.18,8 |
8. | Jan Solans | Toyota | +8.01,0 |
Kenian Safari-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Keskiviikko 19.3.
09.01 Testierikoiskoe: Sleeping Warrior SEZ (5,16 km)
Torstai 20.3.
12.05 EK1: Super Special Kasarani (4,76 km)
15.43 EK2: Mzabibu 1 (8,27 km)
Perjantai 21.3.
06.13 EK3: Camp Moran 1 (31,40 km)
07.51 EK4: Loldia 1 (19,11 km)
09.04 EK5: Kengen Geothermal 1 (13,18 km)
09.57 EK6: Kedong 1 (15,10 km)
10.52 Huoltotauko (40 min)
12.30 EK7: Camp Moran 2 (31,40 km)
14.08 EK8: Loldia 2 (19,11 km)
15.21 EK9: Kengen Geothermal 2 (13,18 km)
16.14 EK10: Kedong 2 (15,10 km)
Lauantai 22.3.
07.35 EK11: Sleeping Warrior 1 (26,97 km)
08.35 EK12: Elmenteita 1 (17,31 km)
09.33 EK13: Soysambu 1 (28,97 km)
11.59 Huoltotauko (40 min)
14.05 EK14: Sleeping Warrior 2 (26,97 km)
15.05 EK15: Elmenteita 2 (17,31 km)
16.03 EK16: Soysambu 2 (28,97 km)
Sunnuntai 23.3.
05.42 EK17: Mzabibu 2 (8,27 km)
06.53 EK18: Oserengoni 1 (18,33 km)
08.05 EK19: Hell's Gate 1 (10,53 km)
09.18 Huoltotauko (15 min)
10.56 EK20: Oserengoni 2 (18,33 km)
13.15 EK21: Hell's Gate 2 (10,53 km) *Power Stage